Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Kansan enemmistö uskoo Marinin hallituksen kestävän vaalikauden loppuun – vahvinta usko vasemmistoliitossa, heikointa perussuomalaisissa

Suomalaisista enemmistö uskoo pääministeri Sanna Marinin (sdp) tuoreen hallituksen kestävän ensi eduskuntavaaleihin asti, Ilta-Sanomien teettämä ja Taloustutkimuksen toteuttama kysely paljastaa.

Kyselyyn vastanneista 56 prosenttia uskoo hallituksen istuvan vaalikauden loppuun eli kevääseen 2023 asti. Sen sijaan 35 prosenttia ei uskonut hallituksen kestävän näin pitkään. Yhdeksän prosenttia ei osannut sanoa.

Eniten hallituksen kestoon uskoivat vasemmistoliiton kannattajat, 81 prosenttia. Uskoa löytyi myös muiden hallituspuolueiden kannattajien joukosta: rkp:ssä 80, vihreissä 73, Sdp:ssä 71 ja keskustassa 63 prosenttia.

Oppositiopuolueiden kannattajajoukoissa puolestaan usko hallituksen kestoon oli huomattavasti heikompaa. Peräti 64 prosenttia perussuomalaisista uskoi Marinin hallituksen kaatumiseen ennenaikaisesti. Samoin Liike Nytin kannattajista hallituksen kaatumiseen uskoi 59 prosenttia, kokoomuksen kannattajista 45 prosenttia ja kristillidemokraateista 32 prosenttia.

Kyselyyn vastasi 1004 ihmistä aikavälillä 9.–17. joulukuuta ja sen virhemarginaali on noin 3,2 prosenttiyksikköä.