Ilotulitteiden ampumista rajataan Lappeenrannan keskusta-alueella

toimitus

Ilotulitteiden käyttöä on rajattu Lappeenrannan kaupungin keskusta-alueella ajalla 31.12.2019 kello 18.00 – 1.1.2020 kello 02.00. Käyttökieltoalueen näkee kokonaisuudessaan Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta

Pelastusjohtajan päätöksessä ilotulitteilla tarkoitetaan kaikkia ilotulitteita. Ainoastaan tähtisädetikkuja on sallittua käyttää normaaleja varotoimenpiteitä noudattaen. Tähtisädetikkujen luovuttaminen päihtyneille ja alle 18-vuotiaille on kielletty. Ilotulitteita ei myöskään saa suunnata kyseistä aluetta kohti.

Rajatun alueen sisällä ilotulitteiden käyttö voi aiheuttaa erityistä vaaraa alueelle kokoontuville ihmisille, omaisuudelle sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaille kohteille. Vaaran syntymistä ja niiden mahdollisia seurausvaikutuksia pyritään estämään ennakolta rajoittamalla ilotulitteiden käyttöä.

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 91 §:n mukaan ilotulitteita on käytettävä siten, ettei niiden käytöstä aiheudu henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa. Ilotulitteita käytettäessä suojalasien käyttö on pakollista. Lain 92 §:n perusteella pelastusviranomainen voi antaa ilotulitteiden käyttöä koskevia paikallisista olosuhteista johtuvia, pelastustoimen aluetta tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä. Näissä määräyksissä pelastusviranomainen voi kieltää ilotulitteiden käytön pelastustoimen alueella sellaisissa paikoissa, joissa käytön voidaan katsoa aiheuttavan erityistä vaaraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu