Pääministeri Sanna Marin (sd) maalailee uudenvuoden tervehdyksessään laveasti Suomen menneisyyttä ja nykyhetkeä.
Marinin mukaan Suomen menestyksen salaisuus on ihmisissä, osaamisessa ja koulutuksessa. Pääministeri korosti, että jatkossakin on uskallettava investoida juuri osaamiseen.
– Hallitus on tarttunut työhön, jolla Suomea uudistetaan vakaasti, kestävästi ja rohkeasti. Hallituksen ohjelman ja työn tavoitteena on rakentaa Suomesta yhteiskunta, joka on taloudellisesti vastuullinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ympäristöllisesti kestävä, Marin sanoo.
Tervehdyksessä Marin lupailee vahvempaa työllisyyttä ja aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa. Marinin mukaan hallitus ei pysty kaikkeen, sillä Suomi on verrattain suhdanteiden armoilla, mutta vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön se voi luoda.
– On vältettävä poukkoilevaa politiikkaa ja samalla reagoitava suhdanteisiin. Näin olemme myös tehneet ensi vuoden talousarviossa, joka on hidastuvan kasvun oloissa lievästi elvyttävä.
– Sosiaalista kestävyyttä tavoittelemme vahvistamalla perusturvaa ja palveluja. Vuoden 2020 alussa pienimmät eläkkeet nousevat, perusturvan korotukset tulevat voimaan, koulutuksen rahoitus kasvaa kaikilla koulutusasteilla ja peruspalvelujen rahoitus vahvistuu