Synnytysikäisten naisten määrä on useimmissa Suomen maakunnissa suorastaan romahtanut, kertoo Yle
Nuorten, 15–44-vuotiaiden naisten määrä on vuodesta 2001 kasvanut vain kahdessa Suomen maakunnassa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tilastokeskuksen lukujen perusteella kasvua oli Uudellamaalla 10,3 prosenttia ja Pirkanmaalla 8,9 prosenttia. Ahvenanmaalla määrä pysyi kutakuinkin ennallaan, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa laskua oli vain hieman.
Rajuin muutos on ollut Kainuussa ja Etelä-Savossa, jossa naisten määrä romahti peräti 30 prosentilla.
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro arvioi Ylelle, ett synnytysikäisten naisten määrän lasku on suurempi syy Suomea vaivaavaan lapsikatoon kuin itse syntyvyyden lasku muista syistä.
– Tähän ei ole herätty. Suomeen sopii yksi ajatus kerrallaan, oli se sitten kaupungistuminen tai syntyvyyden väheneminen ja synnytystalkoot. Nuorten naisten ja myös nuorten miesten muuttoaaltoon olisi syytä viimein herätä, Aro sanoo.
– Ellei mitään tehdä, tilanne vaikeutuu edelleen tulevaisuudessa. Iso kysymys on maahanmuutto. On vaikeaa löytää muuta tasoittavaa mekanismia pitkällä aikavälillä kuin syntyvyyden ja maahanmuuton lisääntyminen.