Milla Arosen murhasta epäilty myönsi osallisuutensa kuolemaan – Poliisi: ruumiin etsintä jatkuu

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo / arkisto

Klaus Nurmi

Poliisi on edistynyt somerolaisen Milla Arosen epäiltyä henkirikosta koskevassa esitutkinnassa.

Rikoksesta epäilty, vuonna 1995 syntynyt mies on kuulusteluissa selvittänyt epäillyn surmaillan tapahtumia, tiedottaa keskusrikospoliisi.

– Esitutkinnan loppulausuntoja pyydettäessä epäilty on kertonut olevansa osallinen uhrin kuolemaan. Tähän saakka hän oli kiistänyt kuulusteluissa osallisuutensa tapahtuneeseen, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin rikoskomisario Jarkko Toivonen

Poliisi epäilee elokuun lopussa vangittua miestä murhasta. Hän ja Aronen olivat seurustelleet, mutta suhde oli päättynyt pari vuotta aiemmin.

Uuden selvityksen takia poliisi ja syyttäjä hakivat lisäaikaa syytteennoston määräaikaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi syytteen noston takarajaksi 23. huhtikuuta.

Porin prikaatissa varusmiespalvelusta suorittanut Milla Aronen katsoi viime kesäkuussa.

Poliisi epäilee Arosen joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä. Arosen ruumis on edelleen kateissa, vaikka sitä on etsitty laajalta alueelta kesän, syksyn ja talven aikana.

– Nyt etsintäalueita on pystytty rajaamaan tarkemmin, mutta rikoksesta epäillyn kertomasta huolimatta ruumista ei ole toistaiseksi löydetty. Etsintöjä jatketaan edelleen, Toivonen sanoo.

Murhasta epäilty mies on tavoitellut itselleen taloudellista hyötyä käyttämällä uhrin henkilötietoja pikaluottojen hankkimiseen ja kirjautumalla tämän verkkopankkiin.

Poliisi pyytää edelleen mahdollisia vihjeitä tai havaintoja epäiltyyn henkirikokseen liittyen puhelinnumeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu