Saimaa-ilmiön nimekkäät keulakuvat vierailevat Lappeenrannassa

toimitus

Itä-Suomen yhteinen Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiö on saanut keulakuvikseen kolme tuttua ja valovoimaista itäsuomalaista kulttuuripersoonaa. Jani Halme, Saimi Hoyer ja Sari Kaasinen ovat aloittaneet osa-aikaisen työn tammikuun alussa. Keulakuvakolmikko vierailee ensi viikolla Itä-Suomen kaupungeissa rengasmatkalla pysähtyen myös Lappeenrannan Kehruuhuoneella torstaina 23.1. klo 16.30–18. Tilaisuus on avoinna kaikille.

Parikkalan ja Helsingin Punavuoren välillä sukkuloiva Jani Halme on toimittaja, mediapersoona ja propellipää, joka voitti vuonna 2017 Suuren journalistipalkinnon vuoden parhaasta journalistisesta teosta. Palkinto tuli Halmeen tekemästä Kotimaan katsaus -videosarjasta, jossa hän lukee ääneen paikallislehtien kaikkein pienimpiä uutisia. Hän on toiminut myös Uutisvuoto-ohjelman kapteenina.

Saimi Hoyer on Hotelli Punkaharjun yrittäjä, joka on kohottanut vahvalla karismallaan ja päättäväisyydellään itäsuomalaisten ylpeyttä ainutlaatuisesta elinympäristöstään. Hänen tarinansa itäsuomalaisen luonnon kauneudesta ja erityisesti sienestyksestä on tavoittanut laajan yleisön sekä Suomessa että ulkomailla. Saimaalle saapuva italialaisten matkailijavirta on pitkälti Saimin ansiota.

Rääkkylässä asuva Sari Kaasinen on suomalainen laulaja-lauluntekijä, kanteleensoittaja ja kansanmusiikkialan vaikuttaja. Parhaiten hänet muistetaan maailmallakin menestyneen Värttinä-yhtyeen perustajajäsenenä. Sari on toiminut Saimaa-ilmiö -hanketiimin vetäjänä jo kuluneen syksyn ajan.

Itä-Suomen rengasmatkojen yleisötilaisuudet järjestetään Joensuussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Mikkelissä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia. Helmikuussa keulakuvat käyvät viemässä Saimaa-ilmiötä myös Helsinkiin.

Saimaa-ilmiön keulakuvat Lappeenrannassa

23.1. klo 16.30–18

Lappeenranta, Kehruuhuone

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu