Yksi ja sama ongelma aiheutti yli 5 000 häiriötä junaliikenteeseen viime vuonna

Vaihteissa esiintyneet viat aiheuttivat yli 5 000 häiriötä liikenteeseen viime vuonna, tiedottaa VR.

Vaihde on radan liityntäkohta, josta junat ohjataan raiteilta toiselle. Junaliikenteen sujuvuudessa niillä on keskeinen tehtävä.

Ongelman ratkaisemiseksi VR ja Väylävirasto ovat aloittaneet yhteisen pilottihankkeen, jossa dataa keräämällä ja analysoimalla pyritään saamaan reaaliaikaista tietoa vaihteen kunnosta.

Vaihteiden kunnonvalvonnan testivaiheessa VR FleetCare on asentanut seitsemän mittausasemaa vaihteiden asetinlaitteisiin eri puolella rataverkkoa.

Tärkeimpiin liikennepaikkoihin sijoitettujen mittausasemien avulla mitataan noin 80 vaihteen toimintaa.

Vaihteiden kunnossapito muodostaa merkittävän osan Suomen rataverkon kunnossapitokustannuksista. Vaihteissa on monimutkainen rakenne ja paljon komponentteja, jotka vaikuttavat niiden toimivuuteen.

Esimerkiksi vaihteiden kääntömäärissä on huomattavia eroja, mutta silti niiden huoltojärjestelmä on sama.

Entistä tarkemman tiedon avulla halutaan parantaa vaihteiden käytettävyyttä ja vähentää vaihteista johtuvia häiriöitä rataliikenteelle. – Tavoitteena on saada ensimmäiset signaalit kunnossapitotarpeista ennen kuin vaihteen toiminnassa havaitaan mitään poikkeavaa, Väylän radan kunnossapidon asiantuntija Marko Lehtosaari kertoo VR:n tiedotteessa.

– Kunnonvalvonta mahdollistaisi tältä osin junaliikenteen täsmällisyyden paranemisen.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut