"On mielenkiintoista nähdä, miten leuto talvi näkyy Pihabongauksen tuloksissa" – Moni lintulaji on jäänyt talvehtimaan Suomeen

Pihabongauksessa voi nähdä esimerkiksi sinitiaisen. Tero Pelkonen

Minna Harmaala

Mitä lintuja näkyy pihoilla tänä talvena? Tämä selviää viikonloppuna, kun lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokavuotisen Pihabongaus-tapahtuman.

Lauha sää tuo Pihabongaukseen oman säväyksensä. Toisaalta lintuja on jäänyt talvehtimaan Suomeen runsaasti ja linnunlaulua kuulee jo yleisesti. Toisaalta lintujen havaitseminen on tavallista vaikeampaa, koska linnut eivät keräänny ruokinnoille kuten pakkastalvina.

BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kannustaa järjestön tiedotteessa osallistumaan Pihabongaukseen lauhasta säätä huolimatta.

– On mielenkiintoista nähdä, miten leuto talvi näkyy Pihabongauksen tuloksissa. Havainnot kannattaa ilmoittaa, vaikka lintuja ei näkyisi yhtä paljon kuin aiemmin.

BirdLifen mukaan Pihabongauksen tulokset antavat hyvän kuvan talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 15. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi esimerkiksi viherpeipon väheneminen ja tiklin runsastuminen talvilintuna sekä harmaapäätikan levittäytyminen pohjoiseen.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja lähiluontoa.

Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 24 000 ihmistä lähes 16 000 paikalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.

Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla.

Näin osallistut:

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

1. Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 25. tai sunnuntaina 26. tammikuuta.

2. Tunnista havaitsemasi lintulajit.

3. Laske, montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).

4. Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 31.1. osoitteessa www.pihabongaus.fi Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu