Sammontalo jäämässä rakentamatta – Uusi päiväkoti, alakoulu ja urheiluhalli tulossa, yläkoulu, kirjasto ja nuorisotila jatkavat entisissä tiloissa

Havainnekuva Sammontalo-suunnitelmasta. Voittajaehdotusta Valkoinen piha kuvailtiin runolliseksi ja tasapainoiseksi. Tuuli Kanerva, Leo Lindroos, Antti Soini

toimitus

Lappeenrannan kaupunki on kertonut uusista toimitilatoimikunnan esityksistä koskien lasten ja nuorten palvelujen palveluverkkomuutoksia. Kyseessä on vasta esitys, joka lausuntojen ja asukkaiden palautteen jälkeen etenee päätöksentekoon huhtikuussa.

Suurimmat muutokset koskevat länsialuetta. Esityksen mukaan Sammonlahden vuosiluokkien 7-9 koulua ei vielä pureta, vaan jatketaan sen käyttöä edellyttäen, että rakennus on käyttökelpoinen.

Sammonlahden koulun yhteyteen rakennetaan 4+3-ryhmäinen päiväkoti ja vuosiluokkien 1-6 koulu 400 oppilaalle, sekä liikuntahalli korvaamaan Skinnarilan, Uus-Lavolan ja Sammonlahden päiväkoteja sekä Kuusimäen, Lavolan ja Skinnarilan kouluja ja alueen liikuntatiloja. Rakennus valmistuu vuonna 2024.

Kourulan päiväkodin yhteyteen sijoitetaan viisiryhmäinen tilaelementti. Tilaelementissä ja Kuusimäen koulussa jatketaan toimintaa, kunnes lapset mahtuvat alueen muihin päiväkoteihin ja kouluihin edellyttäen, että tilat ovat käyttökuntoiset.

Sammonlahden kirjasto ja nuorisotilat säilyvät ennallaan toistaiseksi. Sammonlahden uusi päiväkoti rakennetaan niin, että tarvittaessa sitä voidaan laajentaa viidellä ryhmällä, toimitilatoimikunnan esitykseen on kirjattu.

Tämä tarkoittaa, että arkkitehtikilpailutettua Sammontaloa ei rakenneta, ainakaan sellaisenaan.

Suunnitelman mukaan Karhuvuoren päiväkodin toiminta samoin kuin Joutsenossa Taimitarhan päiväkodin toiminta lakkaavat. Tilannetta on määrä tarkastella uudestaan vuonna 2024.

Palveluverkkomuutoksia esitetään, koska syntyneiden lasten määrä Lappeenrannassa on laskenut. Tilastokeskuksen ennuste näyttää edelleen laskevaa, joskin tasaantuvaa käyrää. Mikäli väestöennuste toteutuu, Lappeenrannassa on tulevaisuudessa liikaa varhaiskasvatus- ja opetustiloja. Seiniin laitettu raha on poissa opetuksen sisällöstä, perustelu kuuluu.

Esimerkiksi vuonna 2018 kaupungissa syntynyt ikäluokka on 200 lasta pienempi kuin samana vuonna perusopetuksen aloittanut ikäluokka. Kaupungin saama valtionosuus per lapsi on karkeudellaan kymppitonni vuodessa. Toisaalta uusien koulu- ja päiväkotirakennusten vuokramenot ovat nousussa ensi vuodesta alkaen.

Asukkailla on mahdollisuus sanoa sanottavansa palveluverkkoesityksestä 16.3. mennessä sähköpostitse kirjaamo(at)lappeenranta.fi tai kirjallisesti asiakaspalvelukeskus Winkkiin viimeistään 16.3.2020.

Tilatoimikunnan palveluverkkoesitystä esitellään kuntalaisille torstaina 20.2. kello 17.30 kaupungintalon valtuustosalissa.

Tilatoimikunta käsittelee saamansa palautteet ja tekee esityksensä palveluverkkomuutoksista 23.3. Tämän jälkeen asia lähtee lautakuntien lausunnoille ja etenee kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn huhtikuussa 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu