Päätoimittajalta: Väki vähenee, mutta paranevatko pidot?

Tuija Horttanainen

Tilastokeskuksen tällä viikolla julkaisema väestöennuste puhuu karua kieltään siitä, mitä meillä on odotettavissa seuraavan parin vuosikymmenen aikana.

Väki vähenee, mutta Lappeenrannassa tilanne ei ole hälyttävimmästä päästä. Ennusteen mukaan lappeenrantalaisia on vuonna 2040 5,5 prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna.

Lemiläisistä häviää reilut 15 prosenttia ja taipalsaarelaisista noin 14 prosenttia.

Savitaipaleella tilanne on kehnompi, sillä väestömäärä on tippumassa yli neljännekselle nykyiseen verrattuna. Luumäen väestäkin on vähenemässä reilu viidennes.

Imatralaisista häviää viidennes, mutta Parikkalan tilanne on Etelä-Karjalan kunnista lohduttomin.

Väestöennusteen mukaan parikkalalaisia on vuonna 2040 33,3 prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna.

Tällä luvulla heltiää jo kyseenalainen paikka niiden kuntien kärkiviisikossa, jotka koko maassa menettävät suurimman siivun väkiluvustaan. Käänteisen kärkipaikkaankaan ei jää paljoa matkaa, kun väestö vähenee ennusteen mukaan kaikista eniten Kivijärvellä: 35,7 prosenttia.

Monissa kunnissa on aivan aiheellisesti reagoitu siihen, että lapsia tulee jatkossa olemaan huomattavasti vähemmän kuin ennen. Kouluja ja muita palveluita ei yksinkertaisesti tarvita yhtä paljon kuin aiemmin.

Yleisesti ottaen on turha huudella mukavan kotoisten kyläkoulujen ja muiden vastaavien perään, kun niissä olisi vain kourallinen lapsia. Valitettavaa, mutta totta.

Osa suomalaisista ihmettelee, miksi ihmeessä lapsia ei tehdä väestöennusteita nostattamaan. Osa ei ihmettele, vaan löytää tukun syitä, miksi tilanne on sellainen kuin on.

Listalta löytyvät muun muassa osa-aikaisuuksien ja pätkätöiden sävyttämä työelämä, paineet onnistua urasuunnitelmissa, vaikeus löytää ”se oikea hetki”, sopivan kumppanin puute...

Ilmastotekokin mainitaan. Jotkut eivät halua olla tuomassa maapallolle ainuttakaan uutta ihmistä ilmastosyistä.

Väestöennusteista huolimatta on edelleen jokaisen oma asia, hankkiiko lapsia vai onko hankkimatta.

Mahtaakohan maailma olla missä kohtaa siinä mielessä valmis, että tämän asian perään ei myöskään kysellä ulkopuolisten toimesta?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu