Catz Lappeenranta

Junnujen esiinmarssi

Lotta Aaltonen ja Roosa Lukkarinen punovat juoniaan valmistautuessaan 2 vs 2 peliin.

Catz

Ulkona aurinko kuumottaa ja monet ihmiset viettävät tyytyväisinä ansaittuja kesälomiaan, mutta Catzin edustusjoukkueen harjoituksissa on vielä täysi hönkä päällä.

Yhteistyö A-tyttöjen ja perustetun kakkosjoukkueen kanssa ei ole jäänyt vain puheiden tasolle. Joukkueiden yhdistettyä voimat harjoituksissa aikataulujen yhteen sopiessa pystytään pelaamaan täydellä kentällä ja tarjoamaan samalla haastetta edustusjoukkuepaikasta haaveilevilla nuorille pelaajille. 

Catzin edustusjoukkueen apuvalmentaja Marianne Koskisen mukaan on todella tärkeätä, että harjoituksissa on tarpeeksi pelaajia.

- Meillä ei vielä ole kovin montaa edustuksen sopimuspelaajia, niin on tärkeätä että saadaan kunnon treenit."

Jalkavamman vuoksi koko viime kauden sairastuvalla viettänyt Roosa Lukkarinen on tehnyt paluun harjoituksiin täydellä teholla ja junioreista mukana olivat muiden muassa jo viime kaudella edustusjoukkueen pelipaidan päällensä pukeneet Alisa RonkainenElina Ruokonen ja Lotta Hämäläinen.

Kentän laidalla omaa harjoitusvuoroaan odotellut Lappeenrannan NMKY:n miesten edustusjoukkueen tuore päävalmentaja ja CatzTV:n vakiokommentaattori Lassi Tuovi seurasi Catzin harjoituksia tarkasti ja piti näkemästään.

- Täällä on tekemisen meininki!

Vänni ei vielä osannut arvioida tarkemmin edustuksen rinkiin nousevien junioreiden määrää.

- Edustukseen nostettavien pelaajien määrä riippuu paljon tulevasta kokoonpanostamme ja tätä tilannetta tarkennetaan vielä myöhemmin.

Lotta Hämäläinen on kuitenkin jo raivannut tiensä edustusjoukkueeseen ja naisten SM-sarjaa seuraavien kannattaakin jo tässä vaiheessa kautta painaa mieliin tämä kissalauman nuoren lupauksen nimi. Vänni kehuukin ikäluokkansa maajoukkueseennousseen nuorukaisen työmoraalia harjoituksia.

- Lotta on hieno esimerkki muillekkin junioreille, että edustukseen voi nousta, kun on motivaatio kunnossa ja harjoittelee hyvin.

Vänni näki Catzin juniorimyllyn tulevaisuuden näkymiä valoisina.

- Olen itse päässyt seuraamaan hyvinkin läheltä -97 syntyneitä ja junioreita ja uskon että heistä ja -96 syntyneistä nousee muutamina seuraavina vuosina lähemmäs kymmenkunta pelaajaa Catzin edustusjoukkueseen.

Lahjakkuuden lisäksi tulee olla myös työmoraali kunnossa ja Vännin mukaan asia onkin näin.

- Esimerkiksi tämä meidän -97 syntyneiden ryhmä on porukka todella motivoituneita nuoria ja muutenkin sekä A- että B-ikäiset junnut ovat todella ymmärtäneet harjoittelun merkityksen omaan kehitykseensä. On mielenkiintoista seurata heidän seuraavia vuosia ja mitä ne tuovat tullessaan.

Yhdeksi esimerkiksi tulevien vuosien varalle Vänni nosti suurelle koripalloyleisölle vielä täysin tuntemattomista lupauksista nuoren 185-senttiä pitkän Essi Pohjosen.

Vänni oli myös yleisesti tyytyväinen organisaation tämän hetkiseen toimintaan.

- Kakkosjoukkueen kanssa on tosi hyvä ja toimiva yhteistyö. Kakkosjoukkue on Catzille tärkeä, koska siten jokaiselle pelaajalle löytyy sopiva paikka pelata sen hetkisiin omiin taitoihinsa nähden.

Vänni suuntaa katseensa tarkasti myös uraputkensa alkuvaiheessa olevien B-tyttöjen joukkueeseen.

- B-tyttöjen kanssa yhteistyö toimii hyvin ja Jarno Laukkanen tekee siellä hyvää työtä. Uskon, että saamme ensi kaudeksi iskukykyiset juniorijoukkueet.

Ovi on siis junioreille auki edustusjoukkueseen, mutta jokaisen sitä tavoittelevan pelaajan on tehtävä se tarpeellinen työ päästäkseen ovimatolle ja tarttua itse tilaisuuteensa.

A-tytöt aloittavat tämän harjoitusviikon päätyttyä omatoimisen jakson, mutta edustusjoukkueen pelaajat aloittavat omatoimisen jaksonsa vasta viikon kuluttua. Hienoa työtä Catzin junioriorganisaatiossa tehnyt ja nyt myös edustusjoukkueen mukana vaikuttava Vänni suuntaa kahden viikon kesälomalle, kun maajoukkueen päävalmentajaTommi Koskisen ohjastama venekunta suuntaa tuttuihin maisemiin.

- Kyllähän me Saimaalle lähdetään ja siellä saa taas akut ladattua ensi kautta varten.

Catz Lappeenranta

Aikaisempia kirjoituksia

Catz Lappeenranta

Catz on lappeenrantalainen nais- ja tyttökoripalloseura, joka on perustettu vuonna 1996. Seuran edustusjoukkue on pelannut Naisten Korisliigaa yhtäjaksoisesti kaudesta 2005–2006 lähtien. Lappeenrannan omat Kissat ovat voittaneet kuusi Naisten Korisliigan mestaruutta ja neljä hopeaa sekä kolme Suomen Cup-mestaruutta. Kaudella 2015–2016 Catz saavutti hopeaa Latvia-Viro Liigassa.

www.catz.fi

Uusimmat mielipiteet