Puheenaihe

Kiba Lumberg sanoo odottaneensa Veijo Baltzarin paljastumista vuosia: "Nyt lakaisee oikeuden luuta"

Taiteilija Kiba Lumberg toivoo esille tulleiden asioiden uudistavan niin taide-ja kulttuurikenttää kuin valtaväestölle esiteltävää osaa romanikulttuurista.

Crista Lassfolk-Feodoroff

Romanitaustainen kuvataiteilija ja kirjailija Kiba Lumberg, 63, sanoo tienneensä jo vuosikymmeniä, etteivät Veijo Baltzarin, 77, kaikki toimet kestä päivänvaloa. Lumberg ei usko, etteikö asia olisi ollut myös laajemmin tiedossa.

Hän kertoo saaneensa yhteydenottoja, joissa on kerrottu Baltzarin tavasta toimia lasten, nuorten ja naisten kanssa.

– Olen kehottanut tekemään rikosilmoituksen. Baltzar on kuitenkin nauttinut poliittista suojelua ja tukijoidensa hurmoksellista ihailua, joka on suojellut häntä ja kasvattanut pelkokerrointa entisestään, Lumberg sanoo.

– Veijo Baltzar on käyttänyt röyhkeästi ja pöyhkeästi hyväkseen etnisen taustansa valtaapitävissä herättämiä romanttisia kuvitelmia.

Kiba Lumberg sanoo olevansa eniten pahoillaan siitä, että Baltzaria ei pysäytetty jo aikaisemmin. Hän suree kaikkien niiden puolesta, jotka ovat asian vuoksi kärsineet.

– Niin moni elämä on ihan oikeasti tuhottu.

Kiba Lumberg sanoo toivovansa nyt tutkivien journalistien jatkavan Veijo Baltzarin toiminnan ja tukijoiden selvittämistä.

– Nyt lakaisee oikeuden luuta, ja toivottavasti nurkkia myöten.

Taiteilijana hän on tyytyväinen siihen, kuinka taiteen ja kulttuurin rahoitusjärjestelyjen epämääräisyys on noussut tapauksen johdosta keskusteluun. Hän sanoo tietävänsä kokemuksesta esimerkiksi apurahojen myöntämisen riippuvan enemmän taiteilijan persoonasta, kuin hänen taiteensa laadusta.

– Taide- ja kulttuurikenttä on mielestäni poliittisesti korruptoitunutta. Jos et sovi pirtaan, jäät ulos. Toivottavasti koko systeemi käydään nyt kunnolla läpi ja uudistetaan.

Romaniväestön osalta Kiba Lumberg toivoo raikkaita tuulia. Hän sanoo julkisuudessa nostettavan jatkuvasti esiin vanhoillisia miehiä ja poliittisesti järjestäytyneitä tahoja.

– Suomalainen romanikulttuuri on niin paljon muutakin, rikas ja monimuotoinen. Osa romaniväestöstä on modernia ja edistyksellistä, heihin valtaväestön tulisi tutustua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Veijo Baltzar joutuu palauttamaan tukia – Yle: Myös Helsinki on antanut isoja summia27.11.2019 12.55
IL: Ihmiskaupasta epäillyn Veijo Baltzarin arvokodissa liikkunut 5–7 "mystisesti pukeutunutta" naista22.11.2019 08.18

Kommentit (28)

Kommentit

SDP:n naisetkin varmaan tiesi

SDP:n naisetkin varmaan tiesi, silti avustushanat oli auki, koska monikulttuurisuus.

..eli SDP ja muu vasemmisto

..eli SDP ja muu vasemmisto on valmis uhraamaan Suomen kansan monikulttuurisuuden alttarilla.

Aha, parempi olisi kun täällä

Aha, parempi olisi kun täällä olisi joku monokulttuuri? Kerro minkälainen se olisi!!!

Ei enemmistö suomalaisista

Ei enemmistö suomalaisista monokulttuurisuutta halua tai vaadi. Riittää hyvin että monikultuurisuudelle asetetaan rajat, jossa muut kulttuurit saavat vapaasti kukoistaa, kunhan tekevät sen sopivissa reunaehdoissa. Yksi hyvä teos näiden reunaehtojen pohjaksi olisi Suomen laki! Ne kulttuurit, jotka kannustavat rikkomaan näitä lakeja ei juuri avustuksia kaipaa. Jos kultuuri kykenee sisäisesti parantamaan toimintatapoja kohti Suomen lakien noudattamista, voi sitä etenkin tähän työhön kohdennettuna jopa tukea.

Näin juuri, ja tää

Näin juuri, ja tää monikulttuurikin on vedätystä. Nykymenolla se nimenomaan johtaa monokulttuuriin. Eurooppa oli aiemmin mukavan monikulttuurinen eri maiden kesken. Nykyisin tämä hegemonia on nopeasti katoamassa.

Monokulttuuria ei ole ollut

Monokulttuuria ei ole ollut koskaan missään.

Edes Levin after-ski diskossa

Edes Levin after-ski diskossa?

Ei sulle kuule viiti kertoa.

Ei sulle kuule viiti kertoa. Kaltaisesi vihervasemmistolaiset eivät itse koskaan perustele yhtään mitään vaan ainostaan mölyävät jotain turhaa. Sulla oikeesti ei ole mitään omaa mielipidettä. Vain tollasta turhaa kirjoittelua.

Toivon että lehdistö kaivaa

Toivon että lehdistö kaivaa juuriaan myöden tämän sotkun esille. Niin että tulee iltapäivälehtien myynnin ennätys ja lööppi-hurrikaani.

Ministeriöt on täynnä

Ministeriöt on täynnä vasemmistolaisia akkoja ja akkamaisia miehiä, jotka ohjailevat suuria rahavirtoja. Poliittiset mieltymykset ratkaisevat, kun rahoja jaetaan. Melkein veikkaan, että Lumberg ei enää saa tukia, jos on koskaan saanutkaan.

Pekka Hellsten

Toivottavasti aletaan tutkia

Toivottavasti aletaan tutkia myös muita "monikulttuuris- ja kulttuuri-savuverhoilla" hämättyjä rahoituskanavia, joiden kautta on verovaroista lapioitu rahaa kaikenkarvaisille puolipoliittisille vähemmistöyhdistyksille ja projekteille. Varsin hämäräperäisiä yhdistyksiä on perustettu innokkaasti sitä mukaa kuin siirtolaisten määrä on Suomessa lisääntynyt. Osalla niistä on toki "puhtaat jauhot pussissa", mutta suuri osa lienee perustettu pelkästään rahankeräysmielessä ja luomaan suojatyöpaikkoja, joilla voidaan kaunistella etnisten vähemmistöjen työllisyystilastoja.

Eli tämäkin henkilö todistaa

Eli tämäkin henkilö todistaa Veijo Balzarin hämäräpuuhien olleen yleisessä tiedossa. Mikä entisestään herättää kysymyksen ministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen toiminnasta, Humakin raportin vakavuuden "ymmärtämättömyydestä" ja hulppeiden avustusten maksamisesta. Oliko Veijo Baltzarilla jokin painostuskeino käytettävissään Lehikoisen suuntaan? Ehkä poliisin kannattaisi selvittää Lehikoisen henkilökohtaiset eli lähisukulaisten mahdolliset kytkökset joko tähän Balzarin tyttökerhoon tai muuhun Baltzaria lähellä olevaan tahoon ja liittyykö kuvaan esim prostituoituja ? Vai onko apurahavirroin suojeltu jotakuta SDP: n miespoliitikkoa, jonka vierailuista Balzarin asunnoilla saattaisi olla esim valokuvia, jotka todistavat sopimattomasta käyttäytymisestä. Ihmetyttää nimittäin sekä Lehikoisen kuin Halosen lakooninen asenne haastattelujen yhteydessä, eivät vaikuttaneet juurikaan järkyttyneiltä tai hämmästyneiltä vaan paremminkin valmistautuneilta vastaamaan juridisesti sopivin sanakääntein eli vetoamalla ymmärtämättömyyteensä.

&&&

Toisaalta, jos

Toisaalta, jos poliisilaitoksen johto on samaista vihevasemmistolaista sisäpiiriä niin eipä tuosta sotkusta seuraa kenellekään asianosaiselle mitään, ymmärtämättömyys on vakiohjeistus juristeilta kaikille virkamiehille ja poliitikoille silloin kun käry käy. Joten Lehikoinen jatkaa kuin ei mitään ja etenee urallaan varmaan vielä pari pinaalia. Baltzar joutuu palauttamaan jonkun pikkusumman ja siirtyy nauttimaan eläkepäiviä hulpeassa rantaresidenssissään lähimpien uskollisten tukijoidensa kera. Halonen, Haavisto ja Lipponen kieltäytyvät kommentoimasta enempää ja asian päälle laskeutuu vähitellen rauha ja hiljaisuus. Nuorten uhrien elämä jatkuu taisteluna psykiatrisista hoitopaikoista, joita näiden tyttöjen ohessa jonottaa aina vaan kasvava määrä nuoria maahanmuuttajamiehiä. Heille paikka psykiatrisella osastolla on kullan arvoinen, paitsi mielenterveyshoidollisista syistä, mutta yhtenä uutena lääkärintodistuksena, joka voi lopulta tuoda sen pysyvän oleskeluluvan. Ymmärrettävää, että siinä taistelussa herkät ja jo hyväksikäytetyt nuoret tytöt jäävät toiseksi ja ilman hoitoa, heillä kun ei ole samoja antaumuksellisia vihervasemmistosta koostuvia tukijoukkoja kuin maahanmuuttajamiehillä.

&&&

Joka ikinen kerta kun käytät

Joka ikinen kerta kun käytät sanaa 'vihervasemmisto' alennat uskottavuuttasi. Miksikö? Mieti pari kertaa, jos onnistuu... Niin, ihan vaan tiedoksi, en kuulu siihen ryhmään!

"Vihervasemmisto" on täysin

"Vihervasemmisto" on täysin vakiintunut termi, toki voisi käyttää myös sanaa punavihreät, mutta se liippaa ikävän läheltä sanontaa "punikinvihreät" , joten pidän "vihervasemmistoa" kuitenkin parempana terminä.

&&&

Vihervasemmisto on kattava ja

Vihervasemmisto on kattava ja osuva termi kuvaamaan porukkaa, joka kannattaa ja tukee toimillaan mm. joukkoraiskausten ja ahdistelutapausten kasvua. Kylmäävät faktat tukevat tätä.

Vihervasemmisto ei alenna

Vihervasemmisto ei alenna uskottavuutta kuin ehkä vasemmiston ja vihreiden piirissä. Samalla tavoin persu nimitys ei alenna uskottavuutta kuin ehkä perussuomalaisten keskuudessa. Tosin oliko sitä uskottavuutta näissä piireissä ennestäänkään? Enkä kuulu mihinkään noista edellämainituista. Epäilen sinun kyllä kuuluvan tuohon vihervasemmistoon, vaikket termiä hyväksyisikään.

Tämä nainen sanoo suorat

Tämä nainen sanoo suorat sanat. Mutta selkeys ja suorasanaisuus ei taida vedita Kukkahattutäteihin, jotka hurmioituvat Baltzarin kaltaisista huijareista.

Anteeksi nyt vaan, mutta

Anteeksi nyt vaan, mutta voiko tosiaan olla mahdollista, että "nuoret tytöt" olisivat olleet niin tämän rupsahtaneen vanhan ukon lumoissa, että suorastaan ovat sairastuneet hänen "taikapiirissään" pyöriessään? Ennenvanhaan miehellä sentään piti olla jotain viehätysvoimaakin, ennenkuin tyttöset "psyykisesti" sairastuivat.

Jos nuori murrosikäinen tyttö

Jos nuori murrosikäinen tyttö houkutellaan tuollaiseen "teatteriyhteisöön" opiskelemaan näyttelijäksi hyvin tunnetun ja kulttuuriväen ylistämän "neuvoksen" ohjauksessa tiedossaan kaikki se median välittämä soopa siitä kuinka rankkaa ja itserääkkiä vaativaa näyttelemisen oppiminen on ja kuinka opettaja ja ohjaaja ovat auktoriteetteja, joihin tulee luottaa niin ei ole totisesti ihme, että nämä keskenkasvuiset lapset ovat jääneet hyväksikäyttäjän verkkoon. Etenkin kun siinä on ollut kaksi aikuista naista apurina ylistämässä Balzarin erinomaisuutta ja estämässä irrottautumispyrkimykset. Kun nuori on lisäksi taitavalla utelulla saatu kertomaan henkilökohtaisia asioita itsestään ja perheistään on hänet saatu luopumaan lojaalisuudesta ydinperhettään kohtaan ja siirymään hyväksikäyttäjän talliin. Samalla on saatu tietää arkaluonteisia asioita joita käytetään sitten nuoren manipuloimiseksi ja hänen oman perheensä hiljentämiseksi. Juuri näin toimivat kaikki lahkot, joissa narsistinen henkilö kerää ympärilleen kannattajia, jotka eristetään ulkomaailmasta ja käytetään sitten orjatyövoimana lahkon johtajan omaisuuden kartuttamiseksi. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa paatunut rikollinen Maria Åkerblom.

&&&

On se huvittavaa, kun

On se huvittavaa, kun demarien joukoissa alkaa olla näitä syytteessä olevia julkkiksia enemmän kuin Helvetin Enkeleiden kerhotiloissa konsanaan? Pitäisikö jo vaihtaa porukkaa päittäin?

Hyvä esimerkki

Hyvä esimerkki politisoitumisesta on Finlandiapalkinto. Vinkki kirjailijalle, joka haluaa palkinnon: Kirjoita ulkomaalaisena kosovolaisista homomiehistä, niin Yle:n pomoNAINEN vasemmistolaisena antaa sinulle palkinnon. Sama kuin Nobel. Obama soti JOKA PÄIVÄN jossain maassa KOKO valtakautensa ajan, ja sai nobelin rauhanpalkinnon. Koska on vasemmistolainen. Nyt kun USA:n Presidenttinä on valkoinen republikaani Mies, joka ensi töikseen LOPETTI obaman sotia, niin arvaapa tuleeko koskaan saamaan nobelin rauhanpalkintoa? Ei tule, koska ei ole vasemmistolainen. Nobel on vasemmistolaisten sirkus, samoin kun monet muut, VARSINKIN kulttuuripalkinnot.

Hui, oletpa suorastaan

Hui, oletpa suorastaan häikäisevän äärianalyyttinen... Et ole tainnut huomata, että republikaanienKIN joukossa löytyy jo paljon sellaisia, jotka suorastaan häpeävät Trumpin sanoja ja tekoja? Vai onko sinun mielestäsi tuo 'pikkuinen Ukraina-juttu' vaan lakaistava maton alle...

Voisitko Bestwisser lopettaa

Voisitko Bestwisser lopettaa kirjoittajiin kohdistuvat halventavat huomauttelusi.

&&&

MooXi.net - loistava projekti

MooXi.net - loistava projekti aikuisille, jotka haluavat löytää sukupuolen

Käsittämätön ja korviin

Käsittämätön ja korviin sattuva hiljaisuus ns."metoo-rintamalta". Hyvin ne demaritkin vetää, käsittämätöntä.

Demarien rikollisuus ja sen

Demarien rikollisuus ja sen tukeminen alkaa paljastua.

Demarien sähläykset, mokailut

Demarien sähläykset, mokailut ja velehtelut ovat johtaneet siihen, että harva kehtaa enää kertoa ääneen olevansa heidän kannattaja! Se näkyy hyvin jo (täälläkin) näissä kommenttiosioissa. Harva puolustelee enää demareita ja aika vaikeata se olisin. Niin pahoin sotkeneet asiansa. Siinä sivussa vieneet uskottavuuden muiltakin hallituspuolueilta, jonka pelossa jopa Ohisalon oli pakko tänään jo twiittailla demareilta totuuksia esiin!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat