Puheenaihe

Karu arvio suomalaisista miehistä: "Irtisanoutuvat sen sijaan, että ottaisivat käyttöön älypuhelimen"

Digitalisaatio uhkaa viedä yhä useamman keski-ikäisen miehen työttömäksi, koska uusien asioiden omaksuminen on vaikeaa.

Marko Kauko

Yhteiskunnan digiloikka tuottaa myös väliinputoajia. Yleisimmin esitetään huoli ikäihmisten osaamisesta, kun yhä useampi palvelu sähköistyy.

Toinen keskusteluun nouseva ryhmä ovat lapset ja nuoret, joiden opinnot kärsivät, jos perheellä ei ole varaa tarvittaviin vempaimiin.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet työssäkäyvät keski-ikäiset miehet, joille työn murros, uuden teknologian haltuunotto ja uusien asioiden omaksuminen, osoittautuvat vaikeaksi.

Heidän auttamisekseen on aloitettu Feeniks-hanke, jonka tehtävänä on tukea digitalisaation takia työttömäksi jääneitä sekä työttömyysuhan alaisia 40–55 -vuotiaita miehiä.

– Keskusteluissa työnantajien kanssa ilmiö on noussut hyvin selvästi näkyviin. Jotkut kertovat asentajista, jotka irtisanoutuvat sen sijaan, että ottaisivat käyttöön älypuhelimen, hankepäällikkö Miikka Vuorinen kertoo.

– Toiset kertovat taksikuskeista, jotka ovat joutuneet lopettamaan, koska uusien ohjelmistojen käyttöön ottaminen on ollut liian haastavaa.

Lisäksi vastaan on tullut esimerkiksi myyjiä, joille sosiaalinen media on vieras maailma. Siitä muodostuu ongelma, kun myyntityössä tarvitaan digimarkkinointia. On myös asiantuntijatehtävissä työskennelleitä miehiä, joiden osaaminen ei ulotu teknologian muassaan tuomiin uudistuksiin.

Oma joukkonsa ovat miehet, jotka haluavat vaihtaa alaa. Heille tulee yllätyksenä se, että uusinta teknologiaa käytetään myös perinteisillä aloilla.

– Saatetaan vaikkapa ajatella, että sen kun menee rakennushommiin. Mutta ei sinnekään enää niin vain mennä, Vuorinen sanoo.

– Uutta osaamista tarvitaan nykyään vähän kaikkialla ja osaamistaan pitäisi jokaisen pystyä päivittämään jatkuvasti.

Miikka Vuorinen kertoo, kuinka Etlan arvioiden pohjalta voidaan päätellä, että 2018-2020 yli tuhat kohderyhmään kuuluvaa voi menettää työpaikkansa.

Vuorisen kokemuksen mukaan keski-ikäisille miehille on ominaista se, että tukitoimiin tartutaan helpommin, jos ne ovat miehille räätälöityjä.

– Se on ihan tutkittu juttu, että miehet osallistuvat ja sitoutuvat paremmin, jos kyseessä on miehille suunnattu toiminta, Vuorinen sanoo.

– Sellainen on kuitenkin selvästi aliedustettuna.

Feeniks-hankkeessa digiloikasta pudonneista miehistä otetaan koppia. Heistä koulutetaan mentoreita, jotka lähetetään takaisin kohderyhmän luokse harrastusporukoiden ja miesvaltaisten työyhteisöjen kautta.

Feeniks-hanke alkoi 2019 vuoden tammikuussa ja jatkuu vuoden 2021 vuoden loppuun asti.

– Olemme myös juuri kouluttamassa uutta mentorien joukkoa ja seuraavat koulutetaan alkuvuodesta, Vuorinen kertoo.

– Elinikäisen oppimisen, työn murroksen ja syrjäytymisen haasteet pitää pystyä ratkaisemaan uusilla ja yksinkertaisilla tavoilla

Apua yli 40-vuotiaille

Sosped-säätiön uudessa Feeniks-hankkeessa kehitetään tukimalli 40–54-vuotiaille miehille, joiden elämäntilanne saattaa yllättävän työttömyyden vuoksi kriisiytyä. Työttömyyden syynä on useimmiten digitalisaatio.

Hankkeessa mahdollistetaan osallisuutta ja toimijuutta esimerkiksi vertaisuuden ja kokemusasiantuntijuuden kautta.

Feeniks-hanke on osaamisen vahvistamista, verkostoitumista ja uudenlaista osallisuutta 40–54-vuotiaille miehille.

Lisätietoa: https://feenikshanke.fi/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tutkijat huolissaan digipakolaisten määrän kasvusta Suomessa – "Tämä on hyvin kipeä asia"20.8.2019 07.25
Nuoret eivät ole pelkästään teknologiamyönteisiä diginatiiveja – teknologian ei toivota korvaavan ihmisten välistä vuorovaikutusta12.7.2019 10.35
Opettajilta täystyrmäys digi- ja ilmiöoppimiselle – Yle: "Emme ole viihdetyöntekijöitä"21.1.2019 09.15

Kommentit (22)

Kommentit

Totta. Eläkeläiset käyttävät

Totta. Eläkeläiset käyttävät uutta tekniikkaa paljon sujuvammin kuin nämä niin sanotut, eläkeikää lähestyvät, keski-ikäiset. Entisenä ammattilaisena on suorastaan ilo katsoa kuinka sujuvasti varsinkin vanhemmat naiset käyttävät tablettejaan ja älypuhelimiaan. Lastenlasten kuvat ovat hienosti järjestyksessä, niitä esitellään sujuvasti ja sähköisten palveluiden käyttö käy kätevästi. Skype, Messenger, WhatsApp ja Facebook aktiivisessa käytössä kaikki. Suorastaan liikuttavaa nähdä mummon, jolla on kävelyn kanssa ongelmia, puhuvan videopuheluita lastenlasten kanssa toiselle puolelle maapalloa kuin olisi aina tehnyt sitä.

Mielestäni ylipäätänsä se

Mielestäni ylipäätänsä se että luo facebook, instagram, jne.. tunnuksen ja julkaisee siinä henkilökohtaista tietoa ei kerro älykkyydesta, vaan päin vastoin tyhmyydestä. Vaikka jatkuvasti puhutaan, miten facebook ja muut vakoilevat ja myyvät tietoa ja silti käyttää näitä palveluita, on kaukana älykkyydestä. Fiksu on se, joka ei ole ikinä näihin palveluihin liittynyt! Mulla ei ole ikinä ollut mitään facebook/insta, jne.. tunnuksia eikä tule olemaan. Jos työpaikka on kiinni siitä että olenko facebookissa vai en, niin saa pitää duuninsa. En aio myydä yksityisyyteni kenellekään mistään työpaikasta.

Tiedätkö. Mainitsemiasi

Tiedätkö. Mainitsemiasi välineitä voi käyttää myös viisaasti, jopa tarkoituksenhakuisesti. Ja valokuvia voi säilyttää myös sillä älylaitteella. Et nyt ihan saanut jutusta kiinni - naiset nyt ovat vaan ennakkoluulottomampia uuden tekniikan suhteen kuin keski-ikäiset, älykkäät ja osaamattomat miehet...

Onhan tuo ennakkoluulottomuus

Onhan tuo ennakkoluulottomuus huomattu, kun "jenkkiläiset" upseerit yms. huijaavat suomalaisia naisia ja vievät heidän rahansa "lirkuttelemalla" ja lupaamalla unelmia. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi tuo kommenttisi?

Muttei anonyymisesti ja oma

Muttei anonyymisesti ja oma yksityisyytensä säilyttäen ja muiden vaarantamatta. Ja mitä koskee viisaasti ja tarkoituksenhakuisesti, niin viagra mainosten roskapostittaminen on myös tarkoituksenhakuista ja viisasta, koska se tuo roskapostittajalle taloudellista hyötyä. Mutta tämä ei tarkoita, että minunkin pitäisi ryhtyä samaan. Ja älä kerro minulle missä valokuvia voi säilyttää, kun olen it-allalla ja ohjelmoin itse näitä sovelluksia. Mutta silti minulla ei ole facebook, insta eikä twitter tiliä, ihan tietoturvasyistä. Ja jos et ole laittanut kuvia naamakirjaan, profilissasi ei ole valokuvasi, et ole yhdistän tilisi puhelinnumeroa etkä oikeata sähköpostiosoitetta ja nimeäsi, etkä ole lisäännyt kavereiksi sun sukulaisia ja tuttavia, mikä ei todellakaan olisi fiksua tietoturvan kannalta, niin kerro minulle, minkä takia sitten sinulla on ylipäätänsä sitten tunnus näissä palveluissa? Vai oletko silti tehnyt kaiken yllämainitun ja pidät itseäsi sen jälkeen vielä älykkäänä?

No, jo määritelmällisesti 50%

No, jo määritelmällisesti 50% väestöstä ÄO on alle 100 ja (15 pisteen hajonalla) kuudesosalla alle 85. Ei siis ihme, että aina löytyy väkeä, jolle uuden omaksuminen tuottaa ongelmia. Ehkä tiettyjen alojen "aateekoon" suunnittelussa pitäisi käväistä ottamassa mallia kehitysmaista lukutaidottomalle väestönosalle suunnitelluista systeemeistä?

Kauppakeskuksiin

Kauppakeskuksiin "tilannesimulaattoreita", joissa voi kokeilla mm mobiiliteknologiaa.

Kuin ei vaan älylaitteet

Kuin ei vaan älylaitteet kiinnosta niin ei kiinnosta.

Totta. Saman ikäiset naiset

Totta. Saman ikäiset naiset vaan sinnittelevät ja opettelevat kaiken tarvittavan uuden - huvitti sitten tai ei.

Tai naiset ovat tyhmempiä,

Tai naiset ovat tyhmempiä, kun liittyvät kaikkiin näihin facebook, insta, whatapp roskaan, jotka vakoilevat ja myyvät käyttäjätiedot. Ja postaavat vielä nettiin selfiet ja lasten ja lapsenlasten kuvat, joita sen jälkeen enää saa ikinä pois netistä. Onko tämä muka älykkyyttä? Mielestäni tyhmyyttä!

Mutta mitä se kertoo

Mutta mitä se kertoo vastaavasti ihmisestä, joka mieluummin jää työttömäksi kuin opettelee jonkin uuden vempainen, jonka käyttö nyt ei kuitenkaan varsinaisesti mitään avaruustiedettä ole? Eihän sinne naamakirjaan ole pakko mennä, ei tulisi pieneen mieleenkään, vaikka älylaitteita muuten paljon käytänkin.

Niin. Tyhmähän hän on. Eikä

Niin. Tyhmähän hän on. Eikä kaikesta päätellen edes älykäs.

Miksi luulet, että kaikki

Miksi luulet, että kaikki tarvitsevat näitä älylaitteita? Jos sinulla on jotain käyttöä sille, vaikka et ole some palveluissa, niin oletko varmaa, että muilla on samat tarpeet? Soittaa voi tavallisella puhelimella, ja esim äitini, joka on eläkkeellä, ei ole lähettänyt elämänsä aikana yhtään tekstiviestiä, koska hän ei koe niitä tarpeellisinä. Sama juttu vaikka ajokortin kanssa. Yhä harvemmalla nuorella on ajokortti, koska autolle ei nähdä mitään tarvetta kaupungissa, missä on loistavat joukkoliikenneyhteydet. Vai ovatko mielestäsi nuoret tyhmempiä kuin keski-ikäiset setämiehet, kun eivät omista ja osaa ajaa autoa? Mieluummin jäävät työttömäksi kuin hankkivat auton?

Kyse oli töissä käytössä

Kyse oli töissä käytössä olevista digilaitteista ja ohjelmista. Ei tulisi mieleenikään tehdä mitään noista luettelemistasi asioista. Joten sorry, tällä et pysty perustelemaan sitä, että laiskat miehet eivät viitsi opetella uusia asioita pärjätäkseen työelämässä.

Veikkaan taas että jotain

Veikkaan taas että jotain shittipropagandaa. Kyllä ton ikäset miehet älypuhelinta käyttää. Eri asia 60 + porukassa, mutta eihän niille kuitenkaan mitään töitä oo.

Juu. Tunnen monta keski

Juu. Tunnen monta keski-ikäistä työtöntä miestä,jotka eivät ole oppineet käyttämään edes kelan sähköisiä palveluita puhumattakaan te-toimiston vastaavaa. Paperihommina tikkukirjaimilla vaan menevät.

Minäkin ilmoitin Kelaan,

Minäkin ilmoitin Kelaan, etten omista puhelinta, koska en halua, että jos en vasta puhelimeen, kun sillä hetkellä satun olemaan kaupan jonossa tai vaikka saunassa, niin tulee karenssi. Samalla turhat huuhaayhteydenotot ja kutsut tapamisiin vähenivät 90%, kun nyt joutuvat lähettämään kirjeen, aina kun on joku asia. Samoin eivät pysty enää valehtelemaan, että sanoivat puhelimessa sitä ja tätä, kun kaikki on musta valkoisella. Sillä vaikka nauhoittaisit puhelun, niin se ei kelpaa oikeudessa todisteeksi, sillä eivät pysty/halua avata muistitikulla olevat tiedostot muka turvallisuussyistä. Mutta paperilla olevat todisteen eivät voi jättä huomioimatta. Muutenkin tulee parempi mieli kun voi kostaa: jätitte 10€ diabeteslääkelaskun huomioimatta toimeentulotuessa, mutta jouduitte lähettämään päätöksen kirjetse, ja paperi, kirjekuori ja postimerkki jo maksoivat varmasti 5€. Joten veitte minulta ei 10€ vaan vain 5€. Pienikin kosto on suloinen. Ja ole iloinen, että työllistän postia, jos kirjeiden määrä laskee tästä, niin joudut maksamaan postimerkistä ei 2€ kuin nyt, vaan 6€. Joten teen palveluksen sinulle.

Kostaa? Kuule nämä "temppusi"

Kostaa? Kuule nämä "temppusi" ovat Kelalle ja TE-toimistolle yhtä pahoja, kuin yksi hyttysen pieru Lapin kansallispuistossa. Ei mitään vaikutusta, ei kukaan edes huomaa "kostojasi".

Samoin hyttysen pieru olisi

Samoin hyttysen pieru olisi jos Kela maksaisi ne kympin diabeteslääkkeet. Mutta silti eivät maksaneet. Jokaisesta päätöksestä on tietenkin myös tehty valitus muutoslautakunnalle, kun sieltä tuli hylky, niin valitus hallinto-oikeuteen. Muutoslautakunnassa asian käsittely kestää 3-6kk ja hallinto-oikeudessa 6-12kk. Paljonko yksi käsittely oikeudessa maksaa keskimäärin, 100-200€ ehkä jopa 2000€? Minulla on tällä hetkellä kolme valitusta hallinto-oikeudessa. Luulivat että säästivät 10€ lääkkeilläni, mutta mites kävikään? Tietenkin 2000€ * 3 on myös hyttysen pieru Kelalle, muutta minulle valitusten tekeminen ei maksa mitään, joten katsotaan, kumpi väsyy ensin.

Naurettavaa. Kelalla on

Naurettavaa. Kelalla on maksurajat. Jokaiselle lasketaan lääkekatto samalla tavalla. Ja kymppi diabeteslääkkeisiin on naurettavan pieni hinta. Minun 3kk lääkkeet maksavat 515€. Sitten kun apteekkimenojen hintakatto tulee täyteen, maksaa lääke 2,50€/ostokerta. Olen erittäin tyytyväinen tähän järjestelmään.

Kela mielenvaltaisesti

Kela mielenvaltaisesti päättää, mitkä lääkkeet korvataan ja mitkä ei. Jos lääkäri määrää lääkkeen, niin se on tarpeen, kuka on Kela päättämään, tarvitseeko henkilö sitä lääkettä vai ei? Tietääkö Kela muka paremmin kuin lääkäri? Ja leipä maksaa vain 1-2€ ja silti ihmiset seisovat leipäjonoissa, sillä niillä ei ole edes niitä rahoja. Ja ilman lääkkeitä ihminen kuolee, joten niillä ei voi säästää ja jättää ostamatta.

Höpön löpön. Lääkkeistä on

Höpön löpön. Lääkkeistä on listat, ei se ole mitään mielivaltaa. Kelassa on asiantuntijalääkärit tekemässä päätökset. Ja leipään riittää rahaa, jos unohtaa tupakat ja Alkon tuotteet kauppaan. Ihminen kuolee, kun elimistö on lopussa, oli sitten lääkkeitä kaappi täys tai ei.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi