Puheenaihe

Tikittääkö maassamme hirvittävä huumepommi? – HS: Amerikkalaisia massoittain tappanutta ainetta käyttää jo 45 000 suomalaista

Vahvojen kipulääkkeiden suosio on kasvanut Suomessa lyhyessä ajassa huolestuttavan voimakkaasti. – 

Jasmin Sorainen / arkisto

Vahvojen kipulääkkeiden käyttö on lisääntynyt huolestuttavan nopeasti Suomessa. Erityisen runsaasti käytetään nyt opioidia, josta Yhdysvaltain huume-epidemia lähti liikkeelle. Ilmiöstä kertoo Helsingin Sanomat.

Kelan tuoreista luvuista selviää, että käyttäjien määrä on parissa vuodessa kasvanut useilla tuhansilla.

Vielä vuonna 2016 oksikodonilääkkeitä korvattiin runsaalle 37 000 suomalaiselle. Tänä vuonna määrä kasvaa alustavien tietojen mukaan noin 45 000:en.

Kela on tarttunut ongelmaan lähettämällä yli 4 500 suomalaislääkärille kirjeen, jossa huomautettiin, että he kirjoittivat liian paljon kodeiini-parasetamolireseptejä.

Hoidossa olevien huumepotilaiden yleisin diagnoosi Suomessa on opioidiriippuvuus. Amfetamiinin käyttäjiä on enemmän kuin opioidien käyttäjiä, mutta opioidien vieroitusoireet ovat hankalimmat ja pisimmät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (6)

Kommentit

Eikös lääkärin tarkoitus ole

Eikös lääkärin tarkoitus ole hoitaa potilasta sairauden mukaan eikä kelan duunarin toiveiden mukaan.

Kela voisi ulkoistaa

Kela voisi ulkoistaa potilaiden hoidon vakuutuslääkäreille jotka potilasta näkemättä päätyvät oikeaan diagnoosiin 100% varmuudella.

Ennen riippuvuutta mielipide

Ennen riippuvuutta mielipide on tuo ja riippuvuuden synnyttyä osoitellaan sormella lääkärien suuntaan.

No vaihtoehto on kieltää

No vaihtoehto on kieltää huumausaineina käytettäviä lääkkeitä kokonaan, jolloin myös ne joille se on ainoa tai ehdottomasti paras jäävät ilman. Ehkä kuitenkin on suositeltava toimenpide pitää lääke markkinoilla oikeasti tarvitsevien saatavilla ja lopettaa sen määrääminen silloin, kun korvaavia lääkkeitäkin olisi mahdollista käyttää. Asiassa ei mitään ihmeellistä eikä siitä olisi juttua tarvinnut kirjoittaa. Kelan duuni on huolehtia yhteiskunnasta yksittäinen lääkäri huolehtii vain yksittäisestä potilaasta kerrallaan. On ihan luonnollista, ettei paras mahdollinen toimintapa ole silloin niin yksiselitteinen kuin joku AsukasX tai joku muu luulee!

Suomessa lääkärien

Suomessa lääkärien lääkemääräykset on jo mennyt siihen, että katsotaan miten huumeidenkäyttäjät lääkettä käyttävät. Potilaan tarve on jäänyt sivuasiaksi. Tähän näköjään Kelakin lääkärit pakottaa.

Bentsodiatsipiinien

Bentsodiatsipiinien väärinkäyttö on ihan yhtä paha ongelma. Kirjoitetaan konteista kun päästään vilauttamaan jenkkilää otsikoinnissa.. Sitäpaitsi myös vieroitusoireet ovat hirveät. Kokemuksen rintaäänellä mieluummin olisin opioidi/opiaatti vieroitusoireissa kun bentsodiatsepiinien vieroitusoireiden alaisena. Ja markkinoille levitetään huomattavasti enemmän väärennettyjä bentsoja joissa on mm vahvoja opioideja sotkettu sekaan koska aineet ovat vahvoja, mutta halpoja. Niillä mahdollistetaan uusien riippuvuuksien synty ja kokeilut kun sen tekee tahattomasti. Toinen diggaa, toinen lähteekin yliannostuksen takia sairaalaan tai vaihtaa hiippakuntaa. Kieltämällä / rajoittamalla farmaseuttien välittämät lääkkeet sysää markkinoille kaksinkertaisen määrän tuntematonta paskaa tilalle, ja ennen kun tulee "ketä ne narkkarit kiinnostaa" kommenttia niin lääke-/huumekokeilujen ikähaitari on ottanut aimoharppauksen nuorempaan suuntaan. Haluisitko sinä että lapsesi vetää romanialaisen kusetuspillerillä itsensä sairaalaan koska siinä minkä piti vähän rauhoittaa olikin heroiinin vahvuista tai joissain tapauksissa vahvempaakin ainetta, kuten fentanyyli (olisiko jotain pyöreät 100 kertaa morfiinia vahvempaa) ja hyvin paljon tavattu ainesosa noissa huijauspillereissä. Eli jos se nyt on suuri huumehelvetti kun laillisia - puhtaita - lääkkeitä kirjoittaa lääkärit niin hohhoh. Sitä voisi välillä perehtyä oikeasti tilastoihin ja muuhun faktaan mitä ton ympärillä on. Ja kai noi nyt kasvaa noi lääkemääräykset kun Suomesta on ajettu mm heroiini melkein näkymättömiin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat