Toimitukselta

Päätoimittajalta: Urheilusta häirintävapaata

Urheilukaan ei ole vapaata epäasiallisesta käytöksestä. Eri lajien piirissä on valitettavasti aika ajoin esiintynyt ei-hyväksyttävää käytöstä, kuten henkistä ja fyysistä väkivaltaa, häirintää, kiusaamista, simputtamista ja jopa hyväksikäyttöä.

Tästä saatiin muistutus, kun Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti suomalaisvalmentajan 12 kuukauden kilpailukieltoon. Useat valmennettavista olivat kertoneet kyseisen valmentajan alistavasta ja nöyryyttävästä toiminnasta.

Vastaavia epäilyksiä on putkahdellut silloin tällöin muidenkin lajien piirissä. Hämmästyttävää on, että epäasiallinen toiminta on joskus saanut jatkua vuosia, ennen kuin siihen on puututtu.

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) linjauksen mukaan seksuaaliseen ja kaikkeen muuhunkin häirintään, kiusaamiseen ja hyväksikäyttöön urheilussa tulee olla ehdoton nollatoleranssi. Vaatimukseen on helppo yhtyä.

Valmentajat ja muut urheilun parissa toimivat aikuiset ovat tärkeässä asemassa, jopa esikuvia ja idoleita nuorille urheilijoille. Heidän oman eettisen ja moraalisen koodistonsa pitää olla kunnossa. Seurojen ja liittojen reagointikynnyksen pitää olla todella matalalla.

Urheilijoiden keskinen häirintä ja väkivalta ovat tietysti yhtä tuomittavia. Esimerkiksi jääkiekossa kaukaloväkivalta puhuttaa kausi toisensa jälkeen. Suurinta osaa katsojista tahallinen toisen pelaajan vahingoittaminen lähinnä ällöttää.

Kun urheiluseuroilla on asiat kunnossa, harjoituksiin lähdetään mielellään, sieltä tullaan hymyssä suin, ja vanhemmat voivat luottavaisin mielin olla urheilevan nuoren taustatukena. Tämä on seurojenkin etu.

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet