Toimitukselta

Mistä viime aikojen levottomuuksissa on kyse?

Imatran Siitolanmäen näyttelyn taideteoksia tuhottiin viimeisillä viikoilla. Lappeenrannan Lauritsalassa on keskusteltu kesän aikana Luukkaantorin rauhattomuuksista.

Myös Joutsenon torilla on tehty ilkivaltaa ja havaittu levotonta käytöstä pitkin kesää. – Näin muutamia tapauksia mainitakseni.

Toisinaan, joissakin paikoissa useamminkin, levottomuudet ja tuhotyöt tuovat poliisin paikalle.

Poliisiakaan ei valitettavasti aina kunnioiteta. Viikonlopun tapahtumat Porvoossa ja Jyväskylässä muistuttivat, että väkivalta myös poliisia kohtaan on lisääntynyt.

Toisaalta on muistettava, että vastaavat tapaukset myös saavat huomattavan paljon tilaa mediassa.

Mistä levottomuuksissa on kyse? Jo pitkään jatkuneesta tai silloin tällöin päätään nostavasta vai aivan uudenlaisesta ilmiöstä?

Entä mistä kertoo suoranainen, toisten omaisuuteen kohdistuva ilkivalta, kuten esimerkiksi Joutsenon ja Imatran tapauksissa?

Varmastikaan aivan uudesta asiasta ei ole kyse. Kenties sosiaalisen median myötä asioista puhuminen on nykyään julkisempaa ja ongelmat näyttäytyvät laajemmalle.

Jatkuva levottomuus lisää ymmärrettävästi asukkaiden turvattomuutta ja turhautuneisuutta alueilla. Myös yksittäinen tapaus, kuten varkaus tai ilkivallanteko, voi viedä turvallisuuden tunteen vuosiksi.

Asukkaiden kannaltahan on tärkeintä, että asioihin löytyy ratkaisuja. Toisessa paikassa ratkaisuksi on väläytelty kameravalvontaa, toisessa yhteisöllistä tekemistä.

Lauritsalan ongelmiin haetaan ratkaisua myös nuorten omasta puistosta ja katoksen rakentamisesta nuorten tarpeisiin.

Syynä levottomuuteen nähdään siis ennen kaikkea kehnot puitteet ja tekemisenpuute.

Aina ei varmastikaan voi syyttää sitä, etteikö tekemistä olisi. Muita syitä voi vain arvailla. Huomionhaku? Auktoriteetin puute? Selittämätön halu tehdä pahaa? Jännityksen haku? Huono-osaisuus?

Keskusteluissa on toistunut mielestäni tavanomaista enemmän se, että syytä rauhattomuuksista ei haluta vierittää ainoastaan nuorten niskoille tai että koko nuorisojoukkoa ei leimata yksittäisten tekijöiden vuoksi.

Mielipiteet tuntuvat kovasti jakautuvan. Osa puolustaa nuoria ja muistuttaa, että aikuisetkin hölmöilevät, ja osa taas on sitä mieltä, että syypäänä ovat nimenomaan teinit.

On hyvä, että kaikki näkökulmat otetaan huomioon. Vastuu teoista on kuitenkin otettava iästä riippumatta.

 

Laura Mykkänen

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet