Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

Poliittiset puolueet yrittävät välttää paikalleen jämähtämistä. Siksi puolueet haistelevat uusia tuulia. Eivätkä vain haistele, sillä kansalaisten mielipiteitä ja kehityssuuntia tutkitaan hyvin tarkasti.

Punavihreys on tämän ajan muotiväri. Erityisesti nuoremmat ja naiset näyttävät siihen retkahtaneen. Ja koska puolueet tavoittelevat mahdollisimman suurta kannatusta, niin puolueiden ohjelmia ja käytännön toimintaa ohjataan punavihreään suuntaan.

Kokoomuksessa punavihreillä on jo keskeinen asema. Esimerkiksi Sirpa Pietikäinen ja Kai Mykkänen ovat monissa asioissa hyvin vasemmalla. Orpolaiset ovat hieman maltillisempia. Jäljellä oleva kokoomuksen perinteinen kannattajakunta on ihmeissään.

Demareita kannattavien ikärakenne on puolueen tulevaisuuden kannalta erittäin huono. Eläkeläisistä yli 30 % kannattaa demareita, mutta nuorten keskuudessa kannatus on alle 10 %. Nyt puolue yrittää Sanna Marinin johdolla ottaa oman osansa punavihreistä nuorista. Tässä tilanteessa perinteinen duunariväki suuntaa yhä enemmän perussuomalaisiin.

Kepun osalta tilanne on surkea. Puolue on yrittänyt kosiskella eteläisen Suomen nuoria äänestäjiä, mutta tulokset ovat olleet erittäin heikot. Puolueen suuruuden ajat ovat olleet ja menneet. Paluuta entiseen ei ole.

Kumartaessaan punavihreiden suuntaan kokoomus, demarit ja kepu pyllistävät perinteiselle kannattajakunnalleen. Siksi perussuomalaisten kannalta tilanne on erittäin otollinen. On hyvin todennäköistä, että perussuomalaiset keskustaoikeistolaisena ja kansallismielisenä puolueena on suurin puolue vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja pitkälti sen jälkeen. Ja pääministerin nimi on Jussi Halla-aho.

………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet