Kansan kanta

Mielipide: Rajalle väkivallan varjossa

Talvisodan sotatoimet päättyivät 13.3.1940 kello 12.00 Leningradin aikaa.

Suomalaiset joukot alkoivat vetäytyä länteen kohti väliaikaista rajaa, ja venäläiset seurasivat perässä.

Joukkojen tuli edetä vähintään seitsemän kilometriä vuorokaudessa, ja niiden välillä tuli olla saman verran tyhjää tilaa. Enson kohdalla raja tuli saavuttaa 19.3. iltaan mennessä.

Samaan aikaan liikkeellä oli satoja tuhansia evakkoja. Joukkojen siirtyminen sujui varsin järjestyneesti.

Vakavia ongelmia syntyi, kun lähestyttiin rauhansopimuksessa määrättyä epämääräistä rajaa.

Yhteenottojen välttämiseksi rajan pintaan muodostettiin kilometrin levyinen demarkaatiovyöhyke.

Sen kulusta maastossa riideltiin jatkuvasti. Venäläiset etenivät monin paikoin röyhkeästi liian kauas länteen.

Rauhansopimuksen edellyttämä keskussekakomitea, jonka tehtävänä oli määrittää rajan tarkka kulku ja merkitä se maastoon, kokoontui ensimmäisen kerran Viipurissa 3.–11.4.1940.

Rajalinjasta päästiin yksimielisyyteen, paitsi Enson kohdalla.

Keskussekakomitea saattoi vähäisissä määrin käyttää harkintavaltaa pyrittäessä luonnolliseen rajankulkuun.

Rajankäyntiä varten maastossa raja jaettiin kuuteen lohkoon. Kutakin varten muodostettiin oma alasekakomitea.

Kokouksissa alasekakomiteat suunnittelivat käytännön työt rajalla. Keskussekakomitea hyväksyi rajakartat Tainionkoskella järjestetyssä kokouksessa 18.11.1940, mikä sinetöi muodollisesti Enson kohtalon.

Enson rajakartta jäi kuitenkin odottamaan hallitusten hyväksyntää, joka tapahtui noottien vaihdolla vasta toukokuussa 1941. Silloin suomalaisten mielissä leijui jo ajatus menetettyjen alueiden takaisinvaltaamisesta.

Suomi otti esille Enson kysymyksen jo rauhanneuvotteluissa. Neuvotteluja jatkettiin sitkeästi venäläisten haluttomuudesta piittaamatta.

Molotov piti järkähtämättä kiinni siitä, että aluetta ei anneta suomalaisille. Venäläiset olivat miehittäneet Enson jo maaliskuun lopussa.

Enso oli luovutettava. Enson moderni teollisuus ja Rouhialan vesivoimala olivat hyvin tärkeitä Suomelle. Ne olivat taloudellisesti hyvin merkittäviä myös Neuvostoliitolle. Korvaukseksi saatiin suurempi alue Nuijamaanjärven ja Konnun väliltä sekä Ilmeen kylän kohdalta.

Rajalla tilanne jatkui kireänä. Epäluulo puolin ja toisin oli käsin kosketeltava.

Venäläisten pyrkimys voima-asemasta vallata aluetta enemmän kuin mitä sopimus sanoi ja suomalaisten raaka kohtelu vahvistivat perinteistä käsitystä venäläisestä luonteesta. Omat virheet kiistettiin.

Professori Juha Pohjosen mukaan välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle päätyi 212 siviiliä ja sotilasta. 79 ihmistä päästettiin tai pääsi vaihtokaupassa Suomeen.

Kadonneiden ja tapettujen yhteismäärä oli 133 henkilöä. Suomalaisten tuomiot olivat ankaria. Moni teloitettiin Gulagin vankileireillä. Joitakin palasi kotiin 1950-luvulla.

Luvut ovat järkyttäviä. Miten suomalaiset joutuivat rajan taakse? Syitä oli monenlaisia kuten tahaton tai tahallinen rajanylitys, epätietoisuus rajan kulusta, välinpitämättömyys, koti-ikävä, venäläisten suorittamat sieppaukset, suomalaisten vakoilu ja värväys.

Paikalliset sotilasjohtajat ja Suomen Moskovan suurlähetystö yrittivät selvittää tapauksia ja saada henkilöt takaisin Suomeen. Näkemykset olivat yleensä täysin vastakkaisia eikä tuloksiin päästy. Joskus onnistuttiin. Moskovan rauha loi pohjan Imatran perustamiselle. Syntyi rajakaupunki.

Juhani Paakkinen

Imatra

Kansan kanta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet