Catz Lappeenranta

Lena Reshetko johti Catzin voittoon Hongasta

Lappeenrannan Catz ei esittänyt tänään koripalloilullisia hienouksia, kun se kohtasi Urheilutalolla Tapiolan Hongan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä illan sana oli tehokkuus ja siinä Catz oli vieraitaan hivenen edellä. Viime lauantaina kissapaitaan palannut Lena Reshetko johti kotijoukkueen hyökkäystä sen kukistaessa vieraansa lopulta varsin selkein luvuin 75-62 (42-30).

Ottelun ensimmäiset minuutit olivat nihkeää peliä puolin ja toisin, mutta ensimmäisenä punaisen langan löysi Catz. Reshetko ja vahvalla pelipäällä ollut Valencia McFarland juonivat palloa koriin Aleighsa Welchin luodessa heille hyviä ajo- ja heittopaikkoja. Toisessa päässä kissapuolustus piti Hongan tehokaksikon Alexis VaioletamaSidney Cook hyvin aisoissa, mikä hyydytti Hongan hyökkäyspelistä pahimman terän. Ensimmäinen kymmenminuuttinen meni Catzille lopulta 25-13, mutta ero olisi voinut olla huolellisemmalla viimeistelyllä isompikin.

Myös toinen neljännes sujui mainiosti, vaikkakaan ei ollut aivan ensimmäisen veroinen. Catz sortui liian usein huolimattomuuksiin etenkin hyökkäyspäässä, josta syntyneistä vastaiskuista Honka pääsi kaventamaan. Vaioletaman parantuneiden otteiden myötä vieraat nousivat jo yhdeksän pisteen päähän, mutta McFarlandin pitkä kolmonen vei kotijoukkueen tauolle taas yli kymmenen pisteen johtoasemassa.

Toisen jakson alku oli Catzille katastrofaalinen. Honka junttasi neljässä minuutissa 12 pistettä ja kuroi eron jo kolmeen, kunnes kissat ryhdistäytyivät. Iloa ei kestänyt kuitenkaan kauan, sillä Hongan kolmostykki Carita Arponen upotti palloa koriin hyvällä prosentilla ja kotijoukkueen hankkima yli kymmenen pisteen johto supistui toistamiseen lähes olemattomiin. Virhevaikeuksiin ajautuneen Cookin vähäiset peliminuutit tuntuivat monipuolistavan Hongan pelaamista, sillä ilman tähtipelaajaansa se innostui hyökkäämään rohkeammin. Tänään se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Catz juoksi viimeisten minuuttien myötä voittoon ja tärkeisiin sarjapisteisiin.

- Tyytyväinen luonnollisesti voittoon, ollaan aika hyvä puolustusjoukkue tällä hetkellä, mutta hyökkäyksessä on vielä tekemistä. Saatiin Cook ja Vaioletama hyvin kiinni tänään. 17 syöttöä ja 10 menetystä on kuitenkin aika hyvä suhde tänään, Catzin valmentaja Mika Haakana ynnäsi. Lenalta aika hyvä peli tänään, hän on ollut kuitenkin 14 kuukautta sivussa.

Catzin parhaana palkittu Reshetko heitti kaikkiaan 29 pistettä ja otti 7 levypalloa. McFarlandin saldo oli 19 pistettä, 7 levypalloa ja 7 syöttöä, jonka lisäksi väkkärämäinen takapelaaja nappasi 5 riistoa. Welch jäi 11 pisteeseen ja 7 levypalloon, mutta teki ahkerasti töitä molemmissa päissä kenttää. Hongan paras oli Arponen 18 pisteellä, mutta myös Minna Mali esitti pirteitä otteita etenkin puolustuspäässä.

Catzin seuraava kotiottelu on jo lauantaina, kun sarjan kärkijoukkue Hyvinkään Ponteva saapuu Urheilutalolle. Ottelu alkaa klo 18:00, tervetuloa!

Kari Glödstaf
6.2.2019

Catz Lappeenranta

Aikaisempia kirjoituksia

Catz Lappeenranta

Catz on lappeenrantalainen nais- ja tyttökoripalloseura, joka on perustettu vuonna 1996. Seuran edustusjoukkue on pelannut Naisten Korisliigaa yhtäjaksoisesti kaudesta 2005–2006 lähtien. Lappeenrannan omat Kissat ovat voittaneet kuusi Naisten Korisliigan mestaruutta ja neljä hopeaa sekä kolme Suomen Cup-mestaruutta. Kaudella 2015–2016 Catz saavutti hopeaa Latvia-Viro Liigassa.

www.catz.fi

Uusimmat mielipiteet