Toimitukselta

Pääkirjoitus: 150 euroa joulukalenteriin?

Ei ole enää monta yötä siihen, kun on jälleen aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku.

Kun minä olin pieni, joulukalenterit olivat lasten juttu. Oli erilaisia suklaa- ja karkkikalentereita, ehkä tarrakalenterikin.

Jotkut harrastivat myös omatekoisia kestokalentereita, joissa sama kalenteripohja palveli vuodesta toiseen, mutta sisältö vaihtui.

Olemme jo tottuneet siihen, että konvehtirasiat ja joulukoristeet ilmestyvät lähikaupan hyllyyn lähes kesähelteiden aikaan.

Nyt tuntuu siltä, että joulukalenteribisnes on lähtenyt laukalle, eikä mikään enää riitä.

Joulukalentereita on tällä hetkellä tarjolla aivan laidasta laitaan: herkkuja, meikkejä, ihonhoitotuotteita, lemmikin nameja, koruja ja ilmeisesti huumorilla ratsastava kaljakalenteri. Vain muutaman mainitakseni.

Vaikka olutkalenteri omalla kohdallani kuulostaa kaukaa haetulta, niin varmasti sillekin on ostajansa. Jos ei ole kysyntää, ei ole myöskään tarjontaa.

Joulun ajatus olutkalenterista on kuitenkin aika kaukana, mutta niin taitaa olla korukalenterissakin. Jokaiselle jotakin.

Esimerkiksi erilaiset kosmetiikkakalenterit ovat todella kalliita. Laatubrändit ovat tehneet kukin omia tuotteitaan, joiden hinta lähentelee jopa 150 euroa. Valikoima näyttää kasvavan vuosi vuodelta.

Tunnustan, olen kyllä katsellut näitä kalentereita, mutta toistaiseksi pystynyt vastustamaan kiusausta.

Aikuisten joulukalenterit ovat yksi tapa hemmotella itseään kaamoksen keskellä, mutta mitähän seuraavaksi?

Timanttisormusjoulukalenteri? Autojoulukalenteri? Ehkä sellaisetkin jo löytyvät jostakin Hollywoodin supertähtien kotoa.

Vaikka erilaiset luksusmegasuperpremium-kalenterit ovat vallanneet alaa, mieleeni muistuu silti viime vuonna joulun alla näkemäni Facebook-postaus.

Siinä joku tuttuni kyseli, että mistä mahtaisi saada partiolaisten klassisen kuvakalenterin vai saako enää mistään.

Kuvakalenteri, tuo lapsuusajan ”rangaistus” hienompien vaihtoehtojen keskellä, saattaa kuitenkin olla kalentereista juuri se, joka antaa eniten joulumieltä.

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet