Puheenaihe

Mitä tehdä karanteenissa? Vantaalaistaiteilija perusti perheiden ideoille yhteisön verkkoon

Lapset leikkii -ryhmä Facebookissa.

.

Vantaalainen monialainen taiteilija Riikka Mustakallio on perustanut Facebookiin ryhmän, josta koronavirusepidemian takia karanteenissa olevat perheet voivat löytää katsottavaa ja puuhaamista.

– Muita sivustojahan on paljon ja niillä on esimerkiksi askarteluvideoita, mutta tämä on vähän erilainen. Tämä on enemmänkin ihmisten ja eri tahojen kohtauspaikka ja yhteisö, josta saa vertaistukea, Mustakallio selvittää.

Lasten leikki-ideat koronakaranteenissa -sivustolla on paitsi ideoita leikkeihin, myös muun muassa videoita ja linkkejä. Ja tietenkin esillä on myös lasten piirroksia ja maalauksia ja askartelutöitä.

– Karanteeni on yhdistävä tekijä ja sitä myöten ihmiset näkevät, että muut ovat samassa tilanteessa. Itsellänikin on seitsemänvuotias lapsi, joka on äärimmäisen aktiivinen ja tarvitsee koko ajan tekemistä, Mustakallio sanoo.

Hän laittoi sivuston pystyyn viime viikolla ja siihen liittyneitä on jo melkein puolitoistatuhatta. Viesti on kulkenut esimerkiksi Vantaan Puskaradion kautta.

– Olemme järjestäneet jo etänaamiaisetkin ja etäpäivälliset. Taiteilijakaverilta Meksikosta tuli siivousvinkkejä, Mustakallio naurahtaa.

Juttuihin voi osallistua ja niitä voi katsoa. Ja aikuiset voivat kenties välillä hengähtääkin hetken.

Sivustolla kootaan myös lasten virtuaalista taidenäyttelyä.

Viime syksynä Mustakallio toteutti ystäviensä Heidi Roschierin ja Maria Huhtisen kanssa Kulttuuritehdas Korjaamon sisäpihalle Taikametsä -teoksen ja sisätiloihin näyttelyn yli kymmenen taitelijat töistä.

Taitelijanimeä Rigulio Graak käyttävä Mustakallio on kuratoinut useita näyttelyitä ja parhaillaan hän työstää naistaiteilijoiden ja lasten taidenäyttelyä virtuaalitodellisuuteen.

– Näyttelylle etsitään myös fyysistä esityspaikkaa, hän kertoo.

Useita ryhmiä verkkoon perustanut Mustakallio vinkkaa jo tekemiinsä naistaitelijoiden virtuaalisiin näyttelyihin, joissa voi kulkea huoneesta toiseen ja katsella seinillä olevia teoksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Karanteenin aikainen ansionmenetys korvataan tartuntatautipäivärahalla2.3.2020 14.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat