Päätoimittajalta: Paljon vai vähän?

Lappeenrannan lentoasemasäätiö on saanut kaupungilta lisätukea 750 000 euroa. Viime viikolla päätetty lisätuki tulee kaupungin entisen tuen päälle. Lentokenttäyhtiö joutui viime kesänä vippaamaan kaupungilta rahaa, kun valtion tukipäätös viivästyi. Kaupunki päätti nyt, että vippi muutettiin tueksi, jota ei tarvitse maksaa takaisin.

Vuodesta 2015 lähtien kenttää on tuettu kaupungin varoista parilla miljoonalla eurolla. Tänä vuonna kaupunki on päättänyt käyttää enintään miljoona euroa lentoliikennemarkkinointiin ja 400 000 euroa lentokenttätoiminnan turvaamiseen, yhteensä 1,4 miljoonaa.

Julkistamansa liiketoimintasuunnitelman mukaan säätiön omistama lentokenttäyhtiö tarvitsee kaupungin tukea vuoteen 2025 saakka, mutta tukitarve pienenisi jo sitä ennen. Lappeenrantalaisten veronmaksajien rahaa kuitenkin palaa vielä useita miljoonia, ennen kuin kenttä kenties kasvan toiminnan myötä alkaa paremmin kannatella itseään.

Onko se paljon vai vähän? Per asukas jyvitettynä tähänastinen jo maksettu tuki on kokonaisuudessaan noin 27 euroa, vajaat 7 euroa vuodessa. Vuosina 2015-22 jokaisen kaupunkilaisen pitäisi maksaa kentästä runsas satanen, vuotta kohden vajaat 14 euroa.

Esimerkiksi Savonlinnassa ja Porissa lentoyhteyksistä Helsinkiin ollaan valmiita maksamaan tulevina vuosina jopa 40 euroa per asukas per vuosi. Toki kyse on nimenomaan yhteyksistä pääkaupunkiseudulle eikä reittilennoista ulkomaisiin kohteisiin.

Lappeenrannan päättäjät ovat valinneet strategian, jossa lentokenttä säilytetään ja sen toimintaa kehitetään. Ratkaisu on enemmän (matkailu)elinkeinopoliittinen kuin liikenteellinen. Lentoliikenteen uskotaan ainakin tulevaisuudessa hyödyttävän alueen elinkeinoelämää jopa kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Strategia on monivuotinen.

Tukea ja ilmastovaikutuksia voi tietysti kauhistella, mutta melkoisen varmaa on, että jos kenttä nyt ajetaan alas, se kortti on sitten lopullisesti pelattu.

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat