Runeberg

Runeberg-palkintosumma nousee 20 000 euroon – Jatkossa arvo on lähempänä kirjallisuuspalkinnon arvostusta

Kaupungin kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman ja Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg katsovat, että oli korkea aika korottaa Runeberg-kirjallisuuspalkinnon palkintosummaa.

Outi Paappanen

Runeberg-palkinto on yksi Suomen arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista.

Palkinto on kaikkien suomalaisten kaunokirjallisten teosten ulottuvilla ja mukana kilvassa ovat niin isot kuin pienetkin kustantamot.

Runeberg-palkinnon voittajan on vakuutettava peräti kaksi ammattilaisista koostuvaa raatia, joihin kuuluu tänäkin vuonna kirjallisuuden tutkijoita, kriitikkoja ja kirjailijoita.

Nyt myös rahapalkinto on päätetty nostaa arvoiselleen tasolle eli 20 000 euroon. Palkintosumman maksavat edelleen puoliksi sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki.

– Runeberg-palkinnon voittosumman nostamisesta on puhuttu useana vuonna. On hienoa, kun se nyt viimein toteutuu. Tämä on ollut pitkä prosessi, joka on käyty hyvässä yhteishengessä läpi Porvoon kaupungin kanssa. Meillä on ollut yhteinen tahtotila palkinnon arvon kohotukselle, Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg toteaa.

Palkintosumman tuplaaminen kruunaa samalla sanomalehti Uusimaan 125-vuotisjuhlavuoden. Uusimaalla on pitkät perinteet kulttuurin ja erityisesti kirjallisuuden saralla, sillä olihan lehden perustaja Vihtori Peltonen (Johannes Linnankoski) jo aikoinaan kirjailija.

Runeberg -palkinto perustettiin vuonna 1986 ja se on jaettu joka vuosi helmikuusta 1987 lähtien.

– Runeberg-palkinto on tärkeä meidän lehdellemme, Porvoon kaupungille, sekä kaikille porvoolaisille. Se tekee kaupunkiamme ja Runebergin porvoolaisia juuria tunnetuksi positiivisella tavalla. Ja se nostaa esiin suomalaisia kirjailijoita ja antaa heille arvoa, Enberg sanoo.

Vuosi 2019 on ollut kirjallisuuden osalta vilkas vuosi. Runeberg -valitsijaraadin luku-urakka käsitti 242 kaunokirjallista teosta ja kirjavuoden taso oli raadin mukaan korkea.

Valitsijaraati teki marraskuussa historiaa ja julkaisi ennen varsinaisten ehdokkaiden nimilistaa niin sanotun pitkän listan, jolle valikoitui 18 teosta.

Tämänvuotiset palkintoehdokkaat julkistettiin Porvoossa 12. joulukuuta ja voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2020.

Palkinnon taustayhteisöinä ovat alusta asti olleet Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Arvostelijain liitto ja Finlands Svenska Författareförening.

Palkinto on luotu tukemaan laatukirjallisuutta, mutta myös antamaan uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistämään Runebergin päivän viettoa.

Runeberg-palkintoehdokkaat 2020

  • Andtbacka Ralf : Potsdamer Platz. En dikt (Förlaget)
  • Kivelä Malin: Hjärtat/Sydän (Förlaget/Teos, suom. Laura Jänisniemi),
  • Laakso Laura: Mrs. Milkyway (Aviador)
  • Muinonen Maija: sexdeathbabies (Teos)
  • Niskala Meiju: Sata kirjettä kuolleelle äidille (WSOY)
  • Saisio Pirkko: Epäröintejä – tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä (Siltala)
  • Salmela Aki: Eläimen varjo (Tammi)
  • Salminen Antti: Mir (Poesia)

Voittajan päättää palkintoraati, johon kuuluvat kirjailija Marjo Heiskanen, FT, kirjallisuustutkija Veli-Matti Pynttäri ja kriitikko, kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Runeberg

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat