Paikalliset

Kesämäen koulun väistötiloihin Family Centeriin tehdään akustiikkaa parantavia toimenpiteitä – Lisätiloja etsitty myös muualta

Family Center on nyt osin koulukäytössä väistötilana.

Arkisto/Ari Toivonen

Lappeenrannan Kesämäen koulun yläluokat ovat toimineet väistötiloissa Family Centerissä. Väistötiloissa on akustiikkaongelmia.

Lappeenrannan Toimitilat Oy, kaupungin hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden toimialan ja koulun johto sekä asiantuntijat ovat selvittäneet ongelman laajuutta kouluterveyden-, oppilas-, ja työterveyshuollon sekä työsuojelun kanssa.

Kesämäen koulun apulaisrehtori Sari Luukkonen sanoo, että jatkotoimenpiteitä varten on myös perehdytty koulun keräämiin palautteisiin henkilöstöltä ja oppilailta. Asiasta kertoo kaupunki tiedotteessaan.

– Oppilaat kokivat muun muassa ympäristön viihtyisäksi sekä sisäilmaltaan puhtaaksi. Melu ja välituntitoiminnan kehittäminen nousivat oppilaiden vastauksissa esille. Myös henkilöstön vastauksissa melu koettiin kuormittavaksi asiaksi.

Lappeenrannan Toimitilojen projektijohtaja Mari Routin mukaan väistötiloihin tehdään loput akustiikkaa parantavat toimenpiteet mahdollisimman pian.

– Henkilöstötilaan asennetaan vielä akustiikkalevyt sekä liikuntasalin päätyseinä on tarkoitus rakentaa umpinaiseksi kattoon saakka.

Ongelmaan vastataan ensi vaiheessa myös hyödyntämällä hiukan laajemmin Myllymäen koulun opetustiloja. Samalla selvitetään, onko Family Centeristä mahdollista vuokrata lisätilaa opetustoimintaa varten.

– Myllymäen koulun opetustiloja voidaan hyödyntää heti, kun koulu saa organisoitua asian. Family Centerin tilojen vuokraamista varten käymme neuvotteluja kiinteistön omistajan kanssa. Vuokraamiseen liittyy mahdollisesti myös viranomaiskäsittelyjä, joten lisätilan käyttöönotto ei välttämättä tapahdu hetkessä, vaikka niistä päästäisiin vuokranantajan kanssa sopimuksiin, Routti sanoo.

Kaupungin toimijat ovat kartoittaneet lisätiloja koululle Family Centerin ulkopuolelta.

– Esimerkiksi Kuvataidekoulu ja Tanssiopisto olisivat valmiita vuokraamaan kaupungille opetuskäyttöön tilojaan, mutta ensisijaisesti pyrimme ratkaisemaan ongelman siten, että koulu voisi toimia samassa toimipisteessä, Routti kertoo.

Opetustoimenjohtaja Anu Liljeströmin mukaan Kesämäen koulu pyrkii vaikuttamaan akustiikkaongelmaan sekä oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointiin tilamuutosten lisäksi myös muilla tavoin.

– Välituntitoimintaa kehitetään yhdessä oppilaiden kanssa muun muassa välineistön ja muiden materiaalihankintojen avulla. Välituntipihan kehittämistä viedään eteenpäin ja toteuttamismahdollisuuksia arvioidaan yhteistyössä oppilaskunnan ja henkilöstön kanssa.

– Kesämäen koulu on lisännyt myös yhden ylimääräisen ulkovälitunnin, jolla pyritään parantamaan oppilaiden hyvinvointia. Yhteisiä toimintasääntöjä tarkennetaan ja pohditaan edelleen yhdessä. Lisäksi testaamme, etsimme ja hankimme akustiikan toimivuutta tukevia opetusteknisiä välineistöjä.

Koulun henkilöstölle, oppilaille ja huoltajille on lähetetty kysely, jossa heiltä pyydetään näkemyksiä ja toiveita akustiikkaongelman ratkaisemisen jatkovalmisteluun liittyen, tiedotteessa kerrotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi