Puheenaihe

Kilimanjaro on upea mutta se voi olla myös julma – huipulla ei ole helppo hengittää, mutta sinne pääsy on kaiken vaivan arvoista

Huippua peittää ympärivuotinen lumipeite.

Minna Muuronen

Tuuli vinkuu ja ulisee ja saa asumuksenamme olevan teltan huojumaan. Ukkonen jyrisee kaukaisuudessa, ja räntäsade alkaa värjätä maata valkoiseksi. Ilta pimenee Barafun leirissä, viimeisellä etapilla ennen Kilimanjaron 5 895 metrin korkeudessa odottavaa huippua.

Takana on kuusi päivää kävelyä Afrikan korkeimman vuoren rinteillä. Edessä olisi enää viimeinen ponnistus: seitsemän tuntia kestävä kävely huipulle. Patikointi alkaa illalla kello 23, jotta voisimme ihailla auringonnousua Afrikan katolla.

5656218-n.jpg

Aurinko nousee pilvipeitteen yläpuolelle Kilimanjaron huipulla. Kuva: Minna Muuronen

Kilimanjaro on halutessaan julma, oppaamme on kertonut muutamaa päivää aikaisemmin ja pari kilometriä alempana. Jos sää osoittautuu huonoksi, huipulle ei ole asiaa.

Myös vuoriston matala ilmanpaine saattaa pysäyttää etenemisen. Vuoristotauti voi aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä, pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Pahimmillaan se voi kehittyä hengenvaaralliseksi keuhko- tai aivoödeemaksi, jos oireita ei tunnisteta ajoissa.

Kilimanjaron huipulla ilmanpaine on noin puolet merenpinnan tason lukemista, ja ilman ohuus on saanut vuoristoon tottuneen oppaammekin joskus oksentamaan.

5656217-n.jpg

Yöt ja aamut ovat viileitä. Lämpötila saattaa painua yöllä pakkasen puolelle. Kuva: Minna Muuronen

Meitä hän varoitti päänsärystä ja pahoinvoinnista neljäntenä patikointipäivänä, jolloin teimme pitkän päivämatkan noin 4 600 metrin korkeuteen.

Kävelyä säesti jo tutuksi tullut puuskutus, sillä ohutta ilmaa oli haukottava keuhkot täyteen. Pääkipu ja pahoinvointi eivät kuitenkaan saaneet valtaa.

Yöksi laskeuduimme vajaat 400 metriä alemmaksi. Siellä hengitys tuntui jo helpommalta.

Ohut vuoristoilma tekee muitakin tepposia. Kuljettujen päivämatkojen ynnääminen osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi, enkä muista, mistä leiristä olen tulossa ja mihin menossa.

Syöminen sujuu hitaasti, sillä välillä on pysähdyttävä vetämään ilmaa keuhkoihin. Yösijana toimivasta teltasta poistuminen ottaa jokainen aamu voimille niin, että on seisottava hetki paikallaan ja keskityttävä hengittämiseen.

Päässä tuntuu silti vallitsevan päiväkausia jatkuva onnellisuushuuma.

5656216-n.jpg

Taustalla näkyvä Kilimanjaron huippu kohoaa 5 895 metrin korkeuteen merenpinnasta. Kuva: Minna Muuronen

Kilimanjaro on aloittelevalle vuoristopatikoijalle oivallinen kohde siksi, että huipulle kävellään eikä teknistä kiipeilytaitoa tarvita.

Kävelyä kertyy kuitenkin paljon, ja välillä maasto on kivikkoista, jyrkkää ja vaikeakulkuista.

Vaivannäön korvaavat Kilimanjaron huikaisevat maisemat, jotka vaihtuvat päivästä toiseen.

Huipulle kuljetaan neljän eri kasvillisuusvyöhykkeen läpi. Alarinteillä polku risteilee trooppisessa metsässä, jossa mustavalkoiset gueretsa-apinat elämöivät puiden oksistossa.

Mitä ylemmäksi mennään, sitä matalammaksi ja karummaksi kasvillisuus käy.

5656215-n.jpg

Kilimanjaron ylimmällä leirillä nautitaan aikainen päivällinen ja yritetään levätä hetki ennen huipulle lähtöä. Kuva: Minna Muuronen

Kilimanjaron kansallispuistossa liikutaan oppaan johdolla. Mukana on myös kantajia, jotka kuljettavat teltat ja matkailijoiden varusteet. Itse on kannettava päiväreppu, johon varataan juomavettä sekä vaatetta sään viilenemisen ja mahdollisen sateen varalle.

Leiriytyminen on sallittua ainoastaan niille merkityillä paikoilla. Siellä ovat myös saniteettitilat. Useimmilla leiripaikoilla ne ovat karuja ulkohuusseja, joissa on reikä lattiassa.

Suuri osa vaelluksia Kilimanjarolle järjestävistä tosin tarjoaa – ainakin lisämaksusta – ryhmille myös mukana kulkevan yksityisen telttavessan.

Sähköjä leiriytymisalueilla ei matkailijoille ole, ja monin paikoin ollaan nettiyhteyksien ja puhelinverkkojen ulottumattomissa.

Karuuden vastapainona on ripaus luksusta.

Aamulla teltan eteiseen ilmestyy pesuvadissa lämmintä vettä aamupesua varten. Kokki valmistaa ruuat, ja päivällisellä tarjolla on usein kolme ruokalajia.

Lounas nautitaan yleensä piknikillä sopivassa paikassa vuoren rinteellä.

5656214-n.jpg

Vuoren alarinteillä voi kohdata gueretsa-apinoita. Kuva: Minna Muuronen

Kuudentena päivänä polkumme nousee viimeiselle huippua edeltävälle leirille.

Matkan jatkuessa alkaa sataa räntää. Vuoristopöhnäinen pääkoppa on huvittunut siitä ajatuksesta, että tämän syksyn ensilumi koetaan Afrikassa.

Tämä yö on ollut kaikilla Kilimanjarolle menevillä mielessä ensimmäisestä vaelluspäivästä alkaen, vaikka edellisten päivien maisemiin verrattuna huiputusyö on ehdottomasti reitin tylsin ja ikävin osuus.

Toisaalta viimeistään tässä kohtaa tahdon lujuus ja kehon kestävyys mitataan. Huipulle kävellessä kaikki voimat on keskitettävä hapen haukkomiseen.

Tuuli ja lumisade tuntuvat poskia vasten kylmiltä. Jossakin vaiheessa ajantaju katoaa ja mieli keskittyy siirtämään jalkoja aina yhden askeleen eteenpäin.

 

Lopulta taivas alkaa värjäytyä punertavaksi, ja aamunkajossa erottuu lumen peittämiä muodostelmia. Lumisade lakkaa, ja ensimmäiset valonsäteet nousevat alapuolellamme olevan pilvimaton yli. Vielä viimeiset viisisataa metriä ja edessä on kyltti, joka kertoo, että olemme saapuneet Afrikan korkeimmalle kohdalle.

Ilmaa on sen verran vähän, että huipulle ei saa jäädä oleskelemaan. Otamme muutamia kuvia ja juomme kupilliset teetä. Aurinko alkaa korventaa kasvoja ja alkaa lämmittää niin, että yöksi päälle puetut toppatakki ja kuoritakki on riisuttava pois.

Sitten alkaa matka takaisin alas.

Kirjoittaja: Minna Muuronen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat