Paikalliset

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tulevan kaksoisraiteen urakka alkaa – Infotilaisuus 19.11. Imatran kaupungintalolla

Väylän kartta urakka-alueesta.

Väylä

Joutsenon ja Imatran tavara-aseman välisen kaksoisraideosuuden itäisen osuuden urakka on alkanut. Marraskuun alussa käynnistynyt urakka valmistuu kesällä 2023, kertoo Väylä tiedotteessa.

Tulevan kaksoisraiteen itäinen osuus sijoittuu välille Rauhan asema - Imatran tavara-asema. Urakoitsijana toimii GRK Infra Oy. Urakka on arvoltaan LUIMA-ratahankkeen suurin: urakkahinta on noin 25 miljoonaa euroa.

– Urakka pitää sisällään itse kaksoisraiteen ja meluesteiden rakentamisen, mutta myös useita siltakohteita. Urakassa rakennetaan Rauhan aseman, Rauhan, Poventsan, Tainionkosken ja Vuoksenniskan alikulkusillat. Lisäksi rakennamme Sienimäen ylikäytäväsillan. Urakassa uusitaan myös Imatran asema nykynormit täyttäväksi. Rakennamme muun muassa uuden korkean laiturin ja hissin sekä porrasyhteyden, kertoo LUIMA-hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall.

Urakassa korjataan myös Asemäen ja Korvenkannan nykyiset alikulkusillat.

 

Urakka aloitettiin marraskuun alusta urakkaa valmistelevilla töillä. Koko urakka-alueella tehdään puunpoistoja sekä pintamaiden poistoja. Siltapaikoilla rakennetaan työnaikaisia tukiseiniä.

– Pahoittelemme, että rakentaminen saattaa aiheuttaa erilaisia häiriöitä ympäristön asukkaille. Marraskuun alussa, viimeistään viikolla 46, aloitetaan yllämainituilla siltapaikoilla pontitustyöt. Työt tehdään pääsääntöisesti arkisin kello 7-18 välisenä aikana ja meluluvan ehtoja noudattaen, Rosenvall sanoo.

 

Hanke järjestää kaikille asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille avoimen infotilaisuuden 19.11. Imatran kaupungintalolla kello 18.00 alkaen. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tilaisuudessa kerrotaan urakan etenemisestä ja suunnitelmista muun muassa Imatran asema-alueen kehittämiseen liittyen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaksoisraiteen työt muuttavat Kuutostien liikennettä Joutsenon kohdalla: Nopeusrajoitus laskee 50 kilometriin tunnissa, käytössä vain yksi kaista2.10.2019 08.24
Luumäki-Imatra-ratahankkeen kaksoisraideosuuden uusien alikulkusiltojen rakentaminen alkaa – suurin liikennehaitta koskee Joutsenoa7.5.2019 10.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi