Paikalliset

Koulu ja asvalttia, kiitos! – Mattila-Mäntylän asukastilaisuudessa käytiin läpi kaupunginosan tilaa

Hannu Penttilä (oik.) kertoo ehdotuksensa pyörätiestä kaava-arkkitehti Matti Veijovuorelle ja kaupunginarkkitehti Maarit Pimiälle.

Ilkka Pohjalainen

– Tuohon pitäisi saada päällyste. Se on mutavelliä, ja lapset pyöräilevät sitä kautta kouluun, sanoo Mäntylässä asuva Hannu Penttilä. Hän kuljettaa sormeaan isolla kartalla, joka on levitetty Mäntylän päiväkodin pöydälle. Lappeenrannan asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori ja kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä tekevät merkintöjä alustavan kaavaluonnoksen karttaan sekä pienille keltaisille tarralapuille.

Menossa on Mattila-Mäntylän asukastilaisuus, jonka aiheena on alueen asemakaavan ajantasaistaminen. Samalla kaupungin edustajat kuitenkin kirjaavat ylös kaikenlaisia asukkaiden terveisiä kaupungille, koskivatpa ne katujen aurausta, valaistusta taikka uimapaikan vessaa.

Veijovuori tarkistaa tietokoneeltaan, että katuverkon kunnostukseen on kaupunki varannut 1,3 miljoonaa euroa tehtäväksi energiaverkkojen kunnostuksen yhteydessä muun muassa Mattilassa. Verkkotöitä tehdään parhaillaan Mattilankadulla, joka saanee päällysteen joskus, kun putket ja kaapelit on saatettu maan poveen.

Myös Mattilan K-marketin edustalla on vielä iso monttu ja töitä meneillään. Kauppa avautuu remontin jäljiltä jälleen torstaina 24.10.

 

Mattila-Mäntylän asemakaavan ajantasaistamisessa ei ole tarkoitus tehdä suuria muutoksia, sanoo Maarit Pimiä. Uusia pientalotontteja tulee Mäntylän puolelle reilut 30.

– Olemassa olevia tontteja ei pilkota, Pimiä sanoo. Isot tontit, hyvät ulkoilumahdollisuudet ja viheralueet ovat houkuttelevia lapsiperheille, asukkaat ja arkkitehdit pohtivat yhdessä. Entä milloin saadaan koulu, asukkaat kysyvät?

– Tontti sille on varattu Mäntylään, mutta päätöstä rakentamisesta ei ole, Pimiä sanoo.

Koulu tarvitsisi lapsia, mutta se myös houkuttelisi lapsiperheitä muuttamaan.

Pimiän mielestä Mattila-Mäntylään on aikanaan 1950-luvulla tehty hyvät kaavat viherväylineen, ja ne ovat myös toteutuneet yhtenäisinä. Jos joku haluaa uusia rakennuksensa, se pitäisi tehdä samantyyliseksi kuin naapurustossa.

 

Mattilanlampi on asukkaiden mukaan alueen keidas ja oma Riviera, mutta se kaipaisi kunnostusta. Lampi on osin mutainen ja kasvaa yhdeltä reunalta umpeen. Ruoppaus tekisi hyvää. Lammen niemennenä on suosittu uimapaikka, jonne tullaan alueen ulkopuoleltakin. Talvella lammen läheinen rinne on lasten mäenlaskupaikka, jonne toivottiin valaistusta.

Parempaa valaistusta taikka hidasteita toivottiin myös muun muassa Mäntyläntien ja Kurjentien väliseen mutkaan.

Radan perusparannuksen yhteydessä radan varteen nousee meluvalleja.

Mattila-Mäntylään toivottua

Koulu pitäisi viimein rakentaa sille jo varatulle tontille.

Katujen asvaltoinnit pitäisi tehdä loppuun.

Kevyen liikenteen väylä toivotaan kaupungin suuntaan.

Olemassa olevia pyöräteitä olisi parannettava.

Mattilanlampea ja sen ympäristöä olisi kunnostettava.

Uimarannan käymälän yhteyteen toiveissa vesipiste.

Valaistuksia parannettava eräillä katuosuuksilla ja lasten ulkoilupaikalla.

Uudisrakentajat ja uudet asukkaat ovat alueelle tervetulleita!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lauritsalan koulua on suunniteltu toteutettavaksi elinkaarimallilla3.10.2019 11.39
Huumausaineita ja seksuaalista häirintää – Joutsenon keskustan tilanne puhutti asukkaita2.10.2019 07.00
Uusi palvelu Lappeenrannan Uutisten lukijoille: Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi!12.5.2018 05.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat