Paikalliset

Imtisissä puhaltavat uudet tuulet – Uusi toiminnanjohtaja aloittaa pestinsä maanantaina

Mervi Leinonen kertoo, että tuleva työpesti on monipuolisempi kuin hän on ajatellut etukäteen.

Lari Heikkinen

Imatran Kaupunkikeskusta ry Imitsi saa uuden toiminnanjohtajan, kun aiemmin tehtävässä toiminut Liisa Marsio suuntaa uusiin tehtäviin lähes kuuden Imitsi-vuoden jälkeen.

Imitsin hallitus valitsi uudeksi toiminnanjohtajaksi Mervi Leinosen, joka on toiminut aiemmin muun muassa ravintola-alalla Valtionhotellin keittiömestarina.

Uusi toiminnanjohtaja odottaa 21.10. alkavaa pestiään jo silminnähden innostuneena.

– Olen hirmuisen innostunut työstä ja uusista ihmisistä, joita tapaan.

Valinta ja tulevaan tehtävään perehtyminen tulivat Leinoselle nopeasti vastaan. Hän laittoi hakupaperit sisään sunnuntaina, jolloin oli viimeinen hakupäivä, ja jo seuraavana perjantaina hän oli paikan päällä tutustumassa uuteen tehtävään.

– Joka päivä oli hakemuksen jättämisen jälkeen jotakin asiaan liittyvää.

Hakemaan hän päätyi, koska edelliset toiminnanjohtajat olivat luoneet työtehtävistä positiivisen mielikuvan Leinoselle. Hän ajatteli, että näin pääsee omalta osaltaan vaikuttamaan paikkakunnan asioihin. Mervi kertoo myös olevansa luova ihminen, joka tykkää suunnitella erilaisia asioita ja olla ihmisten kanssa.

Uusiin työtehtäviinsä hän on tutustunut vapaapäivinään yhdessä nykyisen toiminnanjohtajan Liisa Marsion kanssa.

– Tämä on monipuolisempi työpesti kuin ajattelinkaan.

Myös yllätyksiä on mahtunut tulevaan työtehtävään.

– Mitä edeltäjä on kertonut, tässä pääsee mukaan erilaisiin työryhmiin. Pääsee vaikuttamaan, tämä ei ole pelkkää tapahtumien järjestelemistä.

Koska kaikki on tapahtunut niin nopeasti hakemisesta työtehtävien tutustumiseen Leinonen ei ole kerinnyt vielä kunnolla perehtymään Imatran keskustan vahvuuksiin ja heikkouksiin, mutta silti joitakin kohtia nousee esiin.

– Luonto koko Imatralla, koski, ja Valtionhotellin alue sekä tietysti iloiset ihmiset, Leinonen listaa vahvuuksia.

– Ja Koskenparras on kuin olohuone.

Hänen mielestään keskusta kaipaisi perinteisiä vetovoimatekijöitä kuten Alkoa sekä joitakin kauppoja, jotka ovat nyt suuntautuneet Mansikkalaan. Suurten automarkettien vetovoima on kova ja pienet yrittäjävetoiset liikkeet jäävät jalkoihin. Imatran yrittäjistä täytyy pitää hyvää huolta, Leinonen pohtii.

Imitsin toimintaan keskustan elävöittämisen ja viihtyisyyden lisäämisen ohella kuuluu myös yritysten ja yhteisöjen yleisten toimintamahdollisuuksien mahdollistaminen ja kehittäminen.

Yrittäminen on tulevalle toiminnanjohtajalle tuttua.

– Nuorena tyttönä olen pitänyt kahvilaa ja olen ollut hyvinvointiyrityksessä. Myös äitini on toiminut yrittäjänä. Tiedän mitä yrittäjyys on. Se ei todellakaan ole aina helppoa.

Kun pesti pyörähtää virallisesti käyntiin ensi viikolla hän ottaa tulevan vastaan rauhallisin mielin.

– Ensiksi täytyy opetella hallinnolliset jutut ja tavata paljon uusia ihmisiä. Sovitut tapahtumat järjestetään ja aletaan pohtia uusia tapahtumia ja kuvioita yhteistyökumppaneiden kanssa.

Mervi Leinonen toivoo, että ihmiset tulisivat tervehtimään häntä, kun kohtaavat tulevan toiminnanjohtajan kaupungilla.

Tulevan työtehtävän ohella Leinonen kertoo viihtyvänsä luonnossa ja ratsailla.

– Luonto on tärkeää. Kävelen luonnossa päivittäin. Olen palannut muutama vuosi sitten rakkaan harrastuksen, ratsastuksen pariin lapseni myötä, heppatyttö on aina heppatyttö.

Ravintola-alalla toiminut Leinonen kertoo olevansa mukana myös Karjalan Keittiömestarit ry:n toiminnassa.

– Ruoka ja viini ovat lähellä sydäntä. Ne eivät jää pois, Imitsi ry:n tuleva toiminnanjohtaja toteaa.

Toiminnanjohtajat

Ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin Tuula Paakkonen toukokuussa 1999. Hänen seuraajakseen valittiin saman vuoden syyskuussa Kirsi Keskitalo. 2001 toiminnanjohtajana aloitti Mari Haaparanta. Sari Martinmäki toimi Haaparannan kaudella määräaikaisena toiminnanjohtajana. Toukokuun 2009 alusta vuoden 2013 loppuun toiminnajohtajana oli Pia Rantanen. Nykyinen toiminnanjohtaja Liisa Marsio aloitti 2014.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat