Puheenaihe

784,52 e/kk -tuki jäänyt hakematta liki 15 000 suomalaiselta

Takuueläke on tänä vuonna korkeimmillaan 784 euroa kuussa.

Anton Soinne

Suurimmillaan reilun 780 euron kuukausittainen takuueläke on jäänyt hakematta tuhansilta pienituloisilta eläkeläisiltä, kertoo Kela.

Kelan tiistaina julkaisemien rekisteritietojen mukaan 14 957 pienituloista eläkeläistä voisi saada takuueläkettä.

Elokuun lopussa takuueläkettä sai hieman yli 103 500 ihmistä. Heistä noin 100 000 sai myös kansaneläkettä, jolloin keskimääräinen takuueläke oli 179 euroa kuussa.

Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle ihmisele vähimmäiseläkkeen, joka on 784,52 euroa kuussa, jos hänellä ei ole muita eläketuloja tai niiden määrä on enintään 777,84 euroa kuussa.

Takuueläkettä voi hakea verkkoasiointipalvelussa, suullisesti tai paperilomakkeella, ja siinä on kuuden kuukauden takautuva hakuaika.

Hakemisen jälkeen Kela selvittää rekisteritiedoista, onko asiakas oikeutettu takuueläkkeeseen ja ottaa tarvittaessa yhteyttä. Asiakkaan ei siis tarvitse itse tehdä mitään, vaan hän voi odottaa Kelan yhteydenottoa.

Takuueläkkeen määrä on pienempi silloin, kun ihminen saa takuueläkkeen alkaessa varhennettua vanhuuseläkettä.

Laki takuueläkkeestä tuli voimaan vuonna 2011. Sen jälkeen takuueläkkeeseen on vuosina 2016, 2018 ja 2019 tehty tasokorotukset, joiden vuoksi hieman aikaisempaa suurempia eläketuloja saavakin voi olla oikeutettu nyt takuueläkkeeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat