Viihde

Leffa-arvio: Arkkitehdin hermoromahdus

Cate Blachett ja Emma Nelson ovat elokuvan äiti ja tytär.

Wilson Webb

Texasilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Linklater (s.1960) tunnetaan pienimuotoisista, fiksuista arkidraamoista, joissa hän parhaimmillaan käsittelee nerokkaasti ajan kulkua.

Traagisista rakastavaisista kertovan Rakkautta ennen aamua -trilogian kaikki elokuvat tapahtuvat yhden vuorokauden sisällä, tavoittaen hienosti hetkien katoavuuden. Upeaa Boyhood-draamaa (2014) Linklater kuvasi ajoittain 12 vuoden ajan, seuraten pääosan esittäjän kasvamista roolinsa mukana, poikaiästä aikuisuuteen.

Linklaterin tuotantoon mahtuu monia vähemmän nerokkaita välitöitä. Näihin kuuluu valitettavasti myös Linklaterin uusin teos Missä olet, Bernadette?. On harmillista, että Linklater tulee siinä heittäneeksi hukkaan Cate Blanchettin valtavan potentiaalin.

 

Maria Semplen vuonna 2012 julkaistuun bestselleriiin pohjaavassa draamakomediassa Blanchett esittää moniongelmaista arkkitehtiä Bernadette Foxia, joka asuu Seattlessä teini-ikäisen tyttärensä (Emma Nelson) ja Microsoftille työskentelevän, äkkirikastuneen miehensä Elgien (Billy Crudup) kanssa. Bernadette on sulkeutunut maailmalta suunnittelemaansa, omaperäiseen pytinkiinsä.

Sarkastinen ja ylimielinen Bernadette halveksii ihmisiä, etunenässä muita äitejä, joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä tyttärensä koulun takia. Kun tytär ehdottaa yhteistä perhelomaa Antarktikselle, Fox pelästyy ajatusta niin, että elämänhallinta lähtee lopullisesti käsistä.

Fox päätyy aiheuttamaan mutavyöryn vihaamansa naapurin Audreyn (Kristen Wiig) taloon, sotkeentumaan Venäjän mafiaan ja ajautumaan pillerikoukkuun. Vaimonsa narsistista meuhkaamista hämmentävästi sietävä Elgie järjestää viimein intervention.

 

Luovuutensa kanssa umpikujaan ajautuneen Bernadetten neuroottisuudesta ei kiteydy hauskaa komediaa vaan epäuskottava kohellus, joka päättyy uuvuttavan tylsään finaaliin Etelänavalla. Sinne asti täytyy katsojan turhautuneena odottaa, että lapsellinen Bernadette tajuaa viimeinkin ottaa ongelmansa vakavissaan.

Bernadetten mysteerikatoaminen, johon elokuvan nimi viittaa ja jolla kerronta kikkailee, on kaikkea muuta kuin kutkuttava.

Jarno Lindemark

* *

Elokuva

Missä olet, Bernadette?

Ohjaus: Richard Linklater.

Käsikirjoitus: Holly Gent, Vincent Palmo Jr. Maria Semplen kirjan pohjalta.

Kuvaus: Shane F. Kelly.

Musiikki: Graham Reynolds.

Pääosissa: Cate Blanchett, Kristen Wiig, Billy Crudup, Judy Greer, Laurence Fishburne.

Tyylilaji: Draama.

S.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi