Paikalliset

Juhlapuiston puita istutetaan talkoin ensi viikolla – valittavana lehmus, tammi tai serbiankuusi

Lehmus on yksi juhlapuistoon istutettavista puulajeista.

arkisto / Ulla Mether

Lauritsalassa on tulossa puiden istutustalkoot 27.9.2019, kun kaupunki istuttaa puita yhdessä asukkaiden kanssa kaupungin 370-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Hyötiöntien ja Luukkaankadun kulmaukseen sijoittuvaan Greenreality-juhlapuistoon voi kuka tahansa tulla istuttamaan puun. Istutukseen voivat osallistua myös yritykset ja yhteisöt.

 

Istutushankkeeseen osallistuva taho hankkii itse istutettavan puun taimen. Taimia voi hankkia paikallisista puutarhamyymälöistä.

Puun taimet maksavat 30–50 euroa. Kaupunki hoitaa istutuspohjien teon ja taimien jälkihoidon. Istutuspaikkoja on runsaat sata.

Istutettavana puulajina voi olla joko lehmus, tammi tai serbiankuusi. Lehmus on valittu siksi, että Lappeenranta on lehmusten kaupunki ja tammea taasen on runsaasti muutenkin Lauritsalan alueella.

Serbiankuusi kestää havupuista parhaiten ilman epäpuhtauksia.

 

Istutustapahtuma on Vesan päivänä, 27.9. kello 14–16. Tapahtuman avaa kaupunginjohtaja Kimmo Jarva.

Päivä on myös Puun Päivä, ja tarkoituksena onkin kiinnittää huomiota muun muassa kaupunkipuiden terveyshyötyihin, kertoo kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen.

− Puut ovat tärkeässä roolissa kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kannalta.

Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kertoo, että ilmastonmuutoksen hillintään on useita keinoja, joista jokainen kaupunkilainen voi löytää itselleen sopivan. Puun istuttaminen on yksi tapa osallistua ilmastotalkoisiin.

– Metsät ja puut ovat tärkeitä hiilinieluja. Kuutio puuta sitoo tonnin hiilidioksidia. Lappeenrantalaisen hiilijalanjälki on noin 10 tonnia vuodessa.

Puun istuttamiseen osallistumisesta toivotaan ilmoittautumista kaupunginpuutarhuri Hannu Toloselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi