Puheenaihe

"Tukia käytetään surutta, vaikka niitä ei tarvittaisi" – selvä enemmistö suomalaisista on samaa mieltä

Sekä miehet että naiset ajattelevat, että sosiaaliturvan täytyy olla vastikkeellista.

Johanna Erjonsalo

Suomalaisista 67 prosenttia on sitä mieltä, että "yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi". 15 prosenttia vastasi "vaikea sanoa" ja 18 % oli eri mieltä väitteen kanssa.

Näkemys on yleinen kaikissa demografisissa ryhmissä, eikä esimerkiksi naisten (66 %) ja miesten (68 %) käsityksissä ole juuri eroa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Suomalaiset torjuvat perustulon. Yli puolet suomalaisista uudistaisi sosiaaliturvaa yhdistämällä mahdollisimman monta etuutta yhdeksi tueksi sekä lisäämällä tuensaajien ohjausta ja neuvontaa.

 

Selvä enemmistö, 60 prosenttia suomalaisiata katsoo, että sosiaaliturvan tulee perustua syyhyn ja 73 prosenttia on sitä mieltä, että sen tulee olla vastikkeellista. Syyperusteinen sosiaaliturva tarkoittaa, että tuen saamiselle pitää olla selvästi määritelty syy, esimerkiksi työttömyys tai sairaus. Vastikkeellisuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi työmarkkinatukea saadakseen tulisi etuuden vastineena pyrkiä työllistymään.

– Julkisuudessa kritisoitu työttömyysturvan aktiivimalli vaikuttaisi idealtaan pitkälti vastaavan kansalaisten odotuksia sosiaaliturvalta, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

 

Joka toinen suomalainen toivoo julkisten hyvinvointipalveluiden kohdentamista vain niitä eniten tarvitseville.

– Suomalaisten ajattelu sosiaaliturvasta on varsin konservatiivista: Apua saa tarvittaessa, mutta joutenolo ei ole suotavaa, kommentoi Haavisto.

Tulokset perustuvat 2 007 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin viime syksynä. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi