Paikalliset

Taide koki kovia Imatralla – teoksia murskattiin, revittiin ja yritettiin kaataa: "On ensimmäinen kerta, kun varsinaista ilkivaltaa on tapahtunut"

Siitolanmäellä odotti viime viikon maanantaina ikävä näky, kun osa Loppu-näyttelyn taideteoksista oli tuhottu. Vastaavaa ei GalleriaTaidebunkkerilla ole aiemmin kohdattu.

Tomi Åberg

Osa Galleria Taidebunkkerin teoksista kärsi Loppu-näyttelyn viimeisillä viikoilla ilkivaltaa, gallerian mukaan perjantain 16.8. kello 16 ja maanantain 19.8. kello 10 välisenä aikana.

Puolitoista vuotta Galleria Taidebunkkerin toiminnassa mukana ollut Tomi Åberg kertoo, että vaurioita kärsineet teokset olivat kuuden eri taiteilijan käsialaa.

– Yksi oli italialaisen, yksi puolalaisen ja loput suomalaisten taiteilijoiden tekemiä.

Kuvanveistoon erikoistuneena, neljännen ja näin ollen viimeisen vuoden kuvataideopiskelijana Åbergin kaksi omaakin työtä oli näyttelyssä esillä. Ne kuitenkin säästyivät vahingoilta.

Kaikki vaurioitetut teokset olivat ulkotiloissa Siitolanmäellä eikä sisätiloihin oltu murtauduttu.

Kaiken kaikkiaan tuhoa oli tehty seitsemälle teokselle, joista kahdelle korjauskelvottomuuteen asti.

– Keraamisia teoksia oli murskattu, kankaasta tehtyä teosta revitty ja graniittista kiviteosta pyritty kaatamaan.

Saimaan ammattikorkeakoulun kuvataiteen opetustiloina Imatralla on pitkään toiminut Siitolan kartanon navetta ja sen kyljessä vuodesta 2015 lähtien kuvanveiston opiskelijoiden ylläpitämä Galleria Taidebunkkeri.

Nyt kaupungin ja taidekoulutuksen pitkä yhteiselo on päättymässä, kun kuvataiteen koulutus on siirtynyt Lappeenrantaan.

Taidebunkkeri ei ole aiemmin joutunut vastaavan tuhotyön kohteeksi.

– On ensimmäinen kerta, kun varsinaista ilkivaltaa on tapahtunut.

Näyttely päättyy perjantaina 30. elokuuta. Myös rikotut teokset saavat olla siihen asti paikoillaan.

– Tässä vaiheessa teoksia ei enää aleta keräämään, vaan ne lähtevät samalla kuin muutkin.

Kameravalvontaa paikalla ei ole ollut, sillä sille ei Åbergin mukaan ole ollut tarvetta ja luotto paikallisiin on ollut suuri.

Vahingonteot yllättivätkin gallerian väen täysin, vaikka ilkivallan mahdollisuus on aina olemassa.

Taidebunkkerin väki jää kaikesta huolimatta lämmöllä muistelemaan Imatraa ja sen taiteen ystäviä.

– Hyvän vastaanoton Taidebunkkeri ja näyttelyt ovat mielestäni paikallisilta saaneet. Yleisesti ihmisillä on ollut tosi hyvä suhtautuminen galleriaan.

Hän näkee, että opetuksen muutto Lappeenrantaan ja aktiivisuuden vähentyminen Siitolanmäellä on tehnyt tilaisuudesta varkaan.

– Joku käyttää tilaisuuden hyväksi, kun väkeä ei ole paikalla.

Galleria on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen. Mahdollisia tapaukseen liittyviä havaintoja toivotaan suoraan poliisille tai sähköpostitse Taidebunkkerille.

Galleria Taidebunkkeri ja Loppu-näyttely

Loppu avautui 9.5.2019 ja on esillä 30.8. asti.

Kyseessä on Taidebunkkerin viimeinen näyttely kuvataiteen koulutuksen päättymisen vuoksi.

Mukana olleilla yli 80 koti- ja ulkomaisella taiteilijalla on kaikilla yhteys Imatran kuvataiteen koulutukseen joko opiskelijoina, opettajina tai molempina.

Esillä on ollut laajasti taidetta eri tekniikoilla toteutettuna.

Näyttely on jakautunut Siitolan kartanon ympäristöön ja Galleria Taidebunkkeriin sekä liikehuoneistoon Helsingintiellä, jossa näyttely päättyi jo toukokuun lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat