Paikalliset

Lappeenrannan kaupungille tulossa alijäämäinen tilinpäätös – Eksoten menojen kasvu yli kolme prosenttia, kun kunnilla rajana 1,5

Lappeenrannan jäähallikysymys on päättäjien ratkaistavana vielä tämän vuoden puolella.

Janne Koivisto

Lappeenrannan kaupungin talouden ja toiminnan puolivuosikatsauksen mukaan huomattavia poikkeamia talousarvioon nähden ei ole tulossa.

Verokertymässä valtakunnallinen tilityspulma aiheuttaa vajetta. Käynnistyneet kouluhankkeet kasvattavat lainakantaa noin 34 miljoonalla eurolla.

Lappeenrannan kaupungin puolivuosikatsauksessa ennakoidaan tilikauden tuloksen jäävän 11,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, mikä on 1,4 miljoonaa budjetoitua enemmän.

Kuluvan vuoden kunnallisveron tilityksiä on siirtymässä viiden miljoonan euron edestä ensi vuodelle. Yhteisö- ja kiinteistöverot jäävät myös hieman budjetoidusta. Puolivuositilanteessa verokertymä on 1,8 % viime vuotta jäljessä, mutta koko vuodelle odotetaan 2,0 %:n kasvua.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan kansallisen tulorekisterin käyttöönottoon liittyvät valtakunnalliset ongelmat ja joustavaan verotuksen valmistumiseen siirtyminen aiheuttavat sen, että verot kertyvät kaupungin kassaan aiemmista vuosista poikkeavasti.

– Tulorekisterin käyttöönotto luo epävarmuutta ja vaikuttaa verotulokertymään. Kaupunki ei ryhdy talousarviosta poikkeaviin toimenpiteisiin, vaan uskomme, että tilanne tasapainottuu ensi vuoden aikana.

Lappeenrannan kaupungin toimialojen talousarviot ovat pääosin toteumassa budjetoidusti, mutta elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialaan kuuluvan kaupunkikehityksen kehykseen ennakoidaan 0,6 miljoonan euron ylitystä.

Runsasluminen talvi lisäsi katujen kunnossapidon kuluja ja muutkin poikkeukselliset sääolot, kuten myrskyt, ovat tuoneet lisäkuluja. Sään ääri-ilmiöt näkyvät myös pelastuslaitoksen ja ulkoliikuntapaikkojen kulujen kasvuna.

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimiala pysyy talousarviossaan. Teatteri ei ole saavuttanut katsojatavoitettaan, mutta luottaa syksyn esitysten vetovoiman tasapainottavan kertynyttä vajetta.

Eksoten koko vuoden tulos on muodostumassa 6,8 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaupungin rahoitusjohtaja Jari Iskanius kertoo, että Eksoten ennakoitu alijäämä on 1,1 miljoonaa euroa budjetoitua pienempi kertaluonteisten myyntituottojen ansiosta.

– Kaupunkia huolestuttaa tilanteessa erityisesti se, että ilman kertaeriä tarkasteltuna Eksoten menojen kasvu on yli kolme prosenttia, kun kunnat ovat asettaneet 1,5 prosentin rajoitteen menokasvulle.

Kaupungin suurten kouluinvestointien suma alkaa purkautua. Tänä vuonna toteutusvaiheeseen ovat siirtyneet Joutsenon koulun uudisrakennus ja Kesämäenrinteen koulun peruskorjaus.

Myös Lauritsalan koulun ja Sammontalon suunnittelu ovat edenneet, ja urheilutalon peruskorjaus valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Isot investoinnit kääntävät kaupungin lainakannan noin 34 miljoonan euron kasvuun. Edellisen kerran kaupungin velkamäärä lisääntyi vuonna 2014.

Lappeenrannan konsernitilinpäätöksen tuloksen ennakoidaan olevan noin kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulosta painaa verotuloissa oleva tulorekisterin ongelmien aiheuttama vaje.

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee talouden puolivuosikatsausta maanantaina 19.8. ja kaupunginvaltuusto 26.8.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi