Paikalliset

IPV:n Mikko Pehkonen jättää tehtävänsä – kopin ottaa Tomi Sillanvuo

Tomi Sillanvuo vastaa jatkossa IPV:n viestinnästä. Hän toimii samoissa tehtävissä myös Imatran Ketterässä.

Riina Haapala

IPV:n myynti- ja markkinointipäällikkö Mikko Pehkonen siirtyi kauden viimeisen ottelun myötä uusiin tehtäviin toiselle työantajalle.

Asiasta tiedotettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa. Tästä päivästä alkaen IPV:n viestinnästä vastaa Tomi Sillanvuo.

Pehkonen toimi IPV:n organisaatiossa syksystä 2017 lähtien vastuullaan mm. viestintä, mediasuhteet, myynti ja markkinointi. Hänet palkittiin syksyllä 2018 Suomen Pesäpalloliiton tiedotuspalkinnolla kauden päätöstilaisuudessa.

– Olen ollut etuoikeutettu päästessäni toimimaan urheilun ja nimenomaan IPV:n parissa nämä kaksi kautta. Urheilu tarjoaa isoja tunteita niin hyvässä kuin pahassa ja sen maailman kokeminen sisältäpäin on erittäin opettavaista ja samalla suuri kunnia, Pehkonen kertoo.

– Erityisesti haluan kiittää Jani Valkeapäätä tarjotusta mahdollisuudesta. Kun viime yönä editoin viimeiset videopätkät kauden päätösottelusta ja sain ottelun viestinnän muutenkin valmiiksi, niin tietynlainen haikeus tuli. Ehkä nyt tuntuu siltä, että jäi paljon enemmän tekemättä kuin tuli tehtyä, mutta uskon IPV:n julkisuuskuvan ja viestinnän kehittyneen näiden kahden kauden aikana hyvään suuntaan. Nyt on kuitenkin uusien juttujen aika.

Kahteen vuoteen on mahtunut sarjapelien lisäksi paljon erityislaatuisia projekteja, jotka ovat tuoneet piristysruiskeen arkiseen työhön, mutta Pehkonen myöntää, että puolipäiväisyys IPV:ssä sekä toisen työn yhdistäminen tähän on ollut ajoittain hyvin haasteellista.

– Kaksi kertaa Fugepesistä Espanjassa, yksi peli Tallinnassa ja e-urheilutoiminnan käynnistäminen Etelä-Karjalassa sekä yksi hiihtotapahtuma heinäkuun kaatosateessa. Nuo ovat päällimmäiset yksittäiset muistot, jotka ovat opettaneet tapahtumien ja toiminnan kehittämisestä valtavan paljon.

– Ihan kaikessa ei todellakaan ole onnistuttu toivotulla tavalla, mutta pidän mahtavana sitä, että IPV:ssä on rohkeutta kokeilla asioita boksin ulkopuolelta. Toivottavasti tämä linja jatkuu tulevaisuudessa tavalla tai toisella.

Aikaa työ urheilun parissa vie paljon, ja siihen on sitouduttava tavalla tai toisella vuorokauden ympäri.

– Kellokorttihommina ei kukaan tuossa maailmassa pärjää. Intohimoa täytyy olla. Onneksi perhe ja läheiset ovat ymmärtäneet ja antaneet siihen mahdollisuuden. Nyt on aika antaa heille menetettyä aikaa takaisin palaamalla normaalimpaan työrytmiin.

Urheilua Pehkonen ei aio jättää, mutta rooli vaihtuu tällä päivämäärällä.

– Jatkan uuden siviilityön rinnalla toimittajan hommia. Tällä viikolla ohjelmassa on jääkiekkoa ja salibandya. Ensi kaudella todennäköisesti myös pesäpallokirjoittelua on luvassa.

Pehkoselle kuuluneista työtehtävistä viestinnän osalta vastuun ottaa Tomi Sillanvuo, joka toimii samoissa tehtävissä myös Imatran Ketterässä. Lisäksi hän vastasi tämän kesän Lappeenrannan Kalevan Kisojen viestinnästä ja on toiminut muutenkin laaja-alaisesti urheilun parissa pitkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi