Paikalliset

Kilpailunjohtaja Kalevan Kisoista: "Kokonaisuutena onnistuimme, mistä on tullut kiitostakin" – minuuttiaikataulu toi omat haasteensa

Kilpailunjohtaja Ari Jussila on tyytyväinen kisapäivien kulkuun kokonaisuutena. Myös lappeenrantalaisurheilijoiden suorituksista hän oli vaikuttunut.

Laura Mykkänen

Nelipäiväisiä Kalevan Kisoja purettiin maanantaina Kimpisessä. Päällimmäiset tunnelmat ovat kilpailunjohtaja Ari Jussilan mukaan positiiviset.

– Kokonaisuutena onnistuimme, mistä on tullut kiitostakin.

Lipunmyynnin osalta tarkat luvut eivät vielä ole tiedossa, mutta Jussila arvioi tuloksen olevan positiivinen.

– Sunnuntai pelasti paljon, sillä sää oli hyvä. Uskon, että plussan puolelle jäätiin.

 

Projekti Kalevan Kisojen kilpailunjohtajana on kolmevuotinen.Vuonna 2018 Jussila oli Jyväskylän Kalevan kisoissa tuomarineuvostossa ja toimii samoissa tehtävissä jälleen ensi vuonna Turussa.

– Siltä, joka tehtävään valitaan, vaaditaan sitoutumista ja valtava määrä työtä.

Pesti on Jussilan mukaan ollut kuitenkin antoisa.

Parasta hänestä on ollut nähdä toimitsijoiden ja tuomariston sitoutuminen omiin tehtäviinsä. Hän haluaakin välittää kiitoksensa kentällä toimineelle väelle.

– Erityinen kiitos menee lajinjohtajille, joiden toiminta oli todella mallikelpoista. Johtaminen on helppoa, kun on hyvät alaiset.

 

Jussilan mukaan Kalevan Kisojen kaltaisessa suuressa tapahtumassa aikataulutus ja aikatauluista kiinni pitäminen on aina haaste.

– Kun neljä päivää suunnitellaan minuutilleen, ihan kaikki ei aina natsaa.

Hän kuitenkin toteaa, että kilpailupäivät päättyivät juuri siihen aikaan, kuin pitikin, eli kokonaisuus oli aikataulullisesti onnistunut.

Jussilan mukaan kilpailuissa ei ole sellaista kohtaa, jonka olisi voinut tehdä eri tavalla.

Hän toteaa, että kisakentän ulkopuolisessa toiminnassa on aina haasteita.

– Järjestyksenvalvonta ja liikenteenohjaus ovat kisojen kannalta avainasemassa. Niissä jouduttiin päivittäin tekemään pientä viilausta, mutta siinäkin päästiin lopuksi hyvään tulokseen.

Tarkoituksena on vielä koota yhteen kilpailun järjestelytoimikunta ja pohtia, missä onnistuttiin ja mitä olisi voitu tehdä paremmin.

– Siitä on hyötyä sekä meille että tuleville Kalevan Kisojen järjestäjille.

 

Kohokohtina Jussila pitää paitsi LUM:n omien urheilijoiden, myös muiden urheilijalupausten suorituksia.

Aku Partanen otti kävelyssä kultaa, vaikka joutuikin sairaalaan suorituksensa jälkeen. Moona Korkealaakso vastaavasti suoriutui mestariksi 5000 metrin kestävyysjuoksussa.

– Kolmiloikan voittaja Simo Lipsanen näyttää menevän nousujohteisesti kohti Dohan MM-kisoja. Myös 10 000 metrillä toiseksi tulleella Alisa Vainolla oli hyvä juoksu, hän luettelee.

Vainio on valittu Dohan MM- kilpailujen naisten maratonille Suomen edustajaksi.

– Toivottavasti Alisan jalan hermotukseen liittyvät ongelmat saadaan hoidettua ja valmistautuminen etenee suunnitelmien mukaan. Valmentaja Jarmo Viskari tekee varmasti parhaansa Alisan saamiseksi huippukuntoon.

 

Tuomareita ja lajinjohtajia koulutettiin etukäteen, joten kilpailujohdon luotto heihin oli kova. Jussila toivoo, että koulutettu väki on jatkossakin käytettävissä kilpailuissa.

Vapaaehtoisia Kalevan Kisoihin etsittiin viime viikoille asti. Lopulta heitä oli kaiken kaikkiaan 550.

Seuran juniorit toimivat lähetteinä ja korinkantajina.

– He olivat hienosti esillä ja tekivät hyvää työtä. Korinkantajan tehtävä ei ole helppo.

Ensi kesän Youth Athletics Games on saman mittaluokan kisa. Tehtäviin tarvitaan jälleen paljon toimitsijoita, sillä Kimpisen ja Lauritsalan kenttien odotetaan täyttyvän jopa 2000 urheilijasta.

Kalevan Kisat 1.–4. elokuuta

Avajaisissa esiintyi Rakuunasoittokunta, avaussanat lausui Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ari Torniainen.

Kotiyleisön edessä mestaruuden nappasivat kävelijä Aku Partanen, 5000 metrin juoksussa kestävyysjuoksija Moona Korkealaakso ja kolmiloikassa Simo Lipsanen. 10 000 metrillä LUM:n kestävyysjuoksija Alisa Vainio otti SM-hopeaa.

Lauantaina nähtiin kaikkien aikojen paras seitsenottelu Kalevan kisoissa: Voittajaksi tuli Maria Huntington 6339 pisteellä, toiseksi Miia Sillman 6048 pisteellä ja Jutta Heikkinen kolmanneksi 5952 pisteellä.

Palautetta voi antaa kisojen verkkosivuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kalevan Kisojen ensimmäinen päivä ohi: Aku Partanen vei voiton kävelyssä2.8.2019 08.38
Kalevan kisoihin kaivataan edelleen vapaaehtoisia – pulaa erityisesti liikenteenohjaajista ja järjestyksenvalvojista24.7.2019 12.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi