Paikalliset

Uusi festivaali nojaa yllätyksellisyyteen ja taiteilijavetoisuuteen – "Aivan vastaavaa tapahtumaa ei ole missään"

Lauri Pekkarinen (vas.), Helka Seppälä (kesk.) ja Janne Valkeajoki tuntevat toisensa Sibelius-Akatemian ajoilta.

Laura Mykkänen

Taidemusiikkifestivaali Kumauksessa 16.–18.8 pääpaino on Lauri Pekkarisen, Helka Seppälän ja Janne Valkeajoen mukaan klassisessa musiikissa, mutta tarjontaan kuuluu myös esimerkiksi humppaa ja jazzia.

Kolmikko on löytänyt toisensa Sibelius-Akatemian opintojen kautta, Pekkarinen ja Seppälä myöhemmin myös Lappeenrannan kaupunginorkesterin riveistä.

Festivaalin järjestäminen on ollut Seppälän unelma jo pitkään.

– Kun tulin orkesteriin vuonna 2018, ajatus oli Helkalla jo valmiina, Pekkarinen kertoo.

Kaupungin silloin haussa ollut avustus meni sivu suun, mutta asiaan palattiin syksyllä 2018. Mukaan pyydettiin lappeenrantalaislähtöinen Valkeajoki.

– Kun he kysyivät, olin heti mukana. Kaupunki ei varsinaisesti tarvitse tällaista festivaalia, mutta tilaa ja kysyntää varmasti on.

Sen vuoksi festivaali haluttiin tuoda Helsingin sijaan Lappeenrantaan. Työryhmä kuitenkin arvelee, että tapahtuma on Suomen mittakaavassakin omanlaisensa.

– Ideoita ja intoa on jo jatkoa ajatellen. Aivan vastaavaa tapahtumaa ei ole missään, Pekkarinen vakuuttaa.

 

Omalaatuisuus perustuu kolmikon mukaan rohkeaan konseptiin. Ohjelmisto ei osassa konsertteja ole yleisön tiedossa etukäteen.

– Tämä on kuin maistelumenu tai sokkonäytös, Valkeajoki vertaa.

Yllätyksellisyydellä pyritään Seppälän mukaan vähentämään ennakkoluuloja. Luvassa paljastetaan kuitenkin olevan jotakin, ellei ennenkuulumatonta, niin ainakin vähän kuultua.

– Haluamme tuoda esiin sellaisia kappaleita, jotka ihmisten pitäisi mielestämme tietää, Valkeajoki selittää.

Ohjelmistoon kuuluu myös nuorten suomalaissäveltäjien kantaesityksiä. Esiintyjät, mukaan lukien järjestäjäkolmikko, ovat 90-luvun sukupolvea sekä täältä että muualta.

 

Ohjelmiston lisäksi porukka haluaa muutenkin rikkoa klassisen musiikin kaavoja.

Festivaalia ei haluttu tuoda perinteiseen Lappeenranta-saliin, vaan näkyville ympäri kaupunkia.

Toiveena onkin, että kaikki kaupungilla liikkujat huomaavat jotakin olevan meneillään.

Festivaalin kivijalkana on yllätysohjelmiston ohella Kulttuuritila Nuijamies, jossa monet konserteista nähdään.

– Sen taiteilijavetoisuudessa on samaa henkeä kuin tapahtumassamme, Pekkarinen toteaa.

Kumaus 16.–18. elokuuta

Työryhmään kuuluvat Lappeenrannan kaupunginorkesterin kontrabasisti Helka Seppälä ja lyömäsoittaja Lauri Pekkarinen sekä lappeenrantalaislähtöinen harmonikkataiteilija Janne Valkeajoki.

Keskiössä on Kulttuuritila Nuijamies. Esityspaikkoina toimivat myös Satamatie 6, Wolkoffin Viinikellari, satamatori ja Lappeen Marian kirkko.

Tukijoina ovat Koneen Säätiö, Alfred Kordelinin säätiö, Karjalan Kulttuurirahasto ja Lappeenrannan kaupunki.Lähde: https://www.kumausfestivaali.com/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kumaus-festivaali tuo klassisen musiikin takaisin Lappeenrannan kesään25.7.2019 15.28
Eniten Lemin musiikkijuhlille houkutteli yleisöä Iiro Rantala – taiteellinen johtaja: "Yleisö kiitteli ohjelman monipuolisuutta"29.7.2019 12.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi