Paikalliset

Röytyn uudistettu pihatto avautuu – 1950 tuntia ja lähes 40 vapaaehtoista työssä kevään aikana

Röytyn uudistettu pihatto.

Eero Juntunen

Röytyn kotiseututalolla on parin viimeisen vuoden aikana toteutettu talkootyönä merkittävä rakennusprojekti. Taipalsaaren maamiesseuran ja kotiseutuyhdistyksen johdolla ja organisoimana talkoolaiset ovat aikaan saaneet Röytyn vanhan kivinavetan pohjalle uudistetun pihaton.

Kesän 2017 kuluessa tehtiin pohjan raivaus ja pohjan kattaminen paksuilla haapalankuilla. Myös tukeva haapalankuista sahattu pöytä penkkeineen saatiin tuolloin valmiiksi pihattoon.

Tänä keväänä ja alkukesästä pihattoon tehtiin talkoilla näyttävä kelopuinen hirsikehikkorunko ja päälle perinteinen, leveistä haapalaudoista tehty katto. Työhön tarvittiin 28 talkoolaisen sekä heitä muonittaneen 11:n maaseutunaisen työpanos.

Kaikkiaan pihaton rungon ja haapalautakaton tekoon tarvittiin tänä keväänä noin 1950 talkootyötuntia. Ensimmäinen epävirallinen avajaistapatuma pidettiin uudistetussa Röytyn pihatossa 27.7.2019 pihaton tekoon osallistuneille talkoolaisille.

Virallisesti uudistettu pihatto avautuu lauantaina 3.8.2019 klo 13 alkaen.

Virallisena avaajana ja nauhan leikkaajana tulee avajaisissa toimimaan maakuntajohtaja Matti Viialainen. Tämän jälkeen tarjotaan kaikille ilmaiset avajaiskahvit pullan kera uudistun pihaton katon alla.

Saimaan Harpistit sekä Kuopion virallinen katusoittaja Ulrich Sturm viihdyttävät musiikillaan avajaisyleisöä koko tapahtuman ajan.

Taipalsaaren yhteinen ylpeys, ravikuningatar Saaga S on myös paikalla omassa pilttuussaan pihaton pihapiirissä tapahtuman alussa.

Avajaiskahvien jälkeen kerrotaan lyhyesti Röytyn pihaton rakentamisen eri vaiheista sekä tuodaan esille koko rakennusajalta koottu, 300 valokuvaa sisältävä valokuvakirja.

Yleisö pääsee myös nauttimaan pihatossa esitettävästä elokuvasta Satu suomenhevosestä – Saaga S. Myös Lahden kuninkuusraveja on mahdollista seurata Röytyn pihaton sisälle varustellun ravikatsomon ansiosta piknik-hengessä omia eväitä nauttien. Röytyn pihaton lautakaton suojassa tämä on mahdollista nyt huonommallakin säällä.

Tilaisuuden vastuullisina järjestäjinä toimivat Taipalsaaren maamiesseura, kotiseutuyhdistys ja maaseutunaiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi