Paikalliset

Tukea yritysten kehittämiseen Kaakkois-Suomessa lähes 500 000 euroa – rahoitusta imatralaisille ja lappeenrantalaisille yrityksille

Päivi Tuovinen

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt huhti–kesäkuussa 2019 Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan yhteensä hieman yli 1,9 miljoonaa euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta, Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritysrahoitusta sekä kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin. 

Tukea yritysten kehittämiseen myönnettiin Kaakkois-Suomeen lähes 500 000 euroa, josta yritysten kehittämisavustusta on noin 400 000 euroa. Kehittämisavustusta sai kolme yritystä Kymenlaaksossa ja neljä yritystä Etelä-Karjalassa.

Loput rahoituksesta muodostui yritysten kehittämispalveluista eli yritysten kehittämisen tueksi rahoitettavista analyysi-, konsultointi ja koulutuspalveluista.

Suurimman kehittämisavustuksen, 74 800 euroa, Kymenlaaksossa on saanut korialainen Ecopulp Finland Oy uusien tuotteiden tuotekehittelyyn sekä markkinakartoitukseen. Lisäksi Kymenlaaksossa rahoitusta ovat saaneet Jalotakka Oy Kotkasta koneinvestointeihin sekä Sewerex Oy Kuusankoskelta tuotekehitykseen.

Etelä-Karjalassa eniten kehittämisavustusta, 80 180 euroa, myönnettiin imatralaiselle ratakiskoja kierrättävälle Konepeikko Oy:lle kiskonkatkaisulaitteiston hankintaan. Uuden laitteen avulla prosessi muuttuu ympäristöystävällisemmäksi.

Etelä-Karjalassa rahoitusta saivat myös lappeenrantalaiset Konepaja Astex Gear Oy ja Rautarakenne Leivo Ky sekä Imatran Teräsvalmiste Oy Imatralla.

Alueellisiin ESR-hankkeisiin Kaakkois-Suomeen myönnettiin hieman yli 1,4 miljoonaa euroa kuuteen hankkeeseen. Hankkeista neljä toimii Kymenlaaksossa ja kaksi Etelä-Karjalassa. Osa hankkeista on yhteisiä myös muiden maakuntien kanssa.

Rahoitukseltaan suurin Kaakkois-Suomessa käynnistynyt hanke on Saimaan ammattikorkeakoulun AATOS - ammattilainen ja asiakas tulevaisuuden sotessa, joka on saanut rahoitusta 549 210 euroa. Etelä-Karjalaan sijoittuvan hankkeen tavoitteena on edistää kotihoidon asiakkaiden ja henkilöstön osaamista digitaalisten työkalujen käytössä.

Kymenlaaksossa Cursor Oy sai rahoitusta Technology Playground for Future Jobs -hankkeeseen, jonka tavoitteena on seudun yritysten, oppilaitosten sekä opiskelijoiden teknologiaosaamisen kehittäminen. Teknologiateollisuus on suuri työllistäjä ja osaajia tarvitaan jatkuvasti lisää.

Lisäksi Kymenlaaksossa Kouvolan Aikuiskoulutussäätiö sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu saivat molemmat rahoitusta logistiikka-alan koulutuksen kehittämishankkeisiin.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien yhteinen tiedote ja listaus Euroopan maaseuturahastosta huhti-kesäkuussa 2019 myönnetyistä yritys- ja hanketuista on julkaistu 28.6.2019.

Etelä-Suomeen yhteensä 8,2 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta

Hämeen ELY-keskus myöntää EU-rahoitusta sekä rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan alueille. Koko alueelle myönnettiin huhti-kesäkuun 2019 aikana yritys- ja hankerahoitusta lähes 8,2 miljoonaa euroa.

Rahoituksesta hieman yli 2,5 miljoonaa muodostui yritystuista, joista yritysten kehittämisavustusten osuus on 1,5 miljoonaa euroa toimintaympäristöavustuksen 150 000 euroa. Kehittämishankkeita rahoitettiin 28 ja toimintaympäristön kehittämishankkeita yksi. Eniten kehittämisavustusta myönnettiin Kanta-Hämeeseen.

Yritysten kehittämispalveluihin eli analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluihin myönnettiin Etelä-Suomen alueelle lähes 900 000 euroa. Rahoituksesta noin 68 prosenttia myönnettiin Uudenmaan alueelle. Valtion tuki yrityksille kehittämispalveluiden hankinnassa voi olla jopa 80 prosenttia palveluiden kokonaiskustannuksista.

Kokonaisrahoituksesta 5,7 miljoonaa muodostui alueellisista ESR-hankkeista, joista osa toteutetaan myös ylimaakunnallisina usean maakunnan alueella. ESR-rahoitusta myönnettiin Hämeeseen ja Uudellemaalle noin 2,1 miljoonaa euroa ja loput Kaakkois-Suomeen.

 

Päivitetty 12.7.2019 klo 11.38: Otsik

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi