Paikalliset

Pelimannimestaruudet ratkottiin Ikaalisissa – myös nuorelle lappeenrantalaiselle soittajalle menestystä

Eelis Vuorela ja Vesa Formunen. 

Markus Korpi-Hallila

Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet ratkaistiin torstaina 4.7. Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla. Kilpailuun osallistui yli 40 soittajaa eri puolilta Suomea. Mestaruudet ratkottiin 1- ja 2- rivisten ja 5-rivisten sarjoissa sekä FOLK-sarjassa.

Kilpailussa mukana ollut lappeenrantalainen Eelis Vuorela sai 147 pistettä tullen kolmanneksi 1- ja 2-rivisten harmonikkojen sarjassa II, 12-vuotiaat (5.7.2006 syntyneet ja nuoremmat), kuten myös samanikäisten, 5-rivisten harmonikkojen sarjassa 139,5 pisteellä. FOLF-sarjassa Vuorela oli toinen 151 pisteellä.

Erityisesti 5-rivisten sarjoissa kuultiin erittäin monipuolista ja tuoretta ohjelmistoa.

– Viisirivisissä kärjen osalta oli jopa kansainvälisen tason soittoa, toteaa tuomariston puheenjohtaja musiikin tohtori Pasi Hirvonen.

Hänen kanssaan tuomaristossa olivat Markku Lepistö, joka toimi 1- ja 2-rivisten kilpailussa tuomariston puheenjohtajana, sekä Netta Skog ja Matti Ekman.

– On hienoa, että tämä kilpailu pitää 2-rivissoittoa esillä ja yllä, sanoo Markku Lepistö.

Kilpailun johtaja Seppo Lankinen oli ilahtunut erityisesti FOLK-sarjasta, joka tuo kilpailuun tuoreutta.

Pelimannimestaruuskilpailut järjestettiin 48. kerran, ja se on vanhin yhtäjaksoisesti Suomessa järjestetty harmonikkakilpailu. Kilpailun järjestää Suomen Harmonikkaliitto ry.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi