Puheenaihe

Suomalaisen keskipalkka 3 386 e/kk – näin se vertautuu Ruotsiin ja muihin EU-maihin, kun mukaan otetaan hintataso

Sveitsi ja Alankomaat ovat palkansaajalle parhaita maita elää, kun vertailussa huomioidaan maiden hintataso.

Palkansaajien tutkimuslaitos

Suomessa palkat ovat ylempää eurooppalaista keskitasoa ja palkkaerot ovat edelleen pieniä, kertoo Palkansaajien tutkimuslaitos.

Tiistaina julkaistun tutkimusraportin mukaan Suomessa palkansaajan asemaa heikentää korkeahko hintataso.

Suomalaisen kokoaikaisen palkansaajan kuukausiansio oli vuonna 2015 keskimäärin 3 386 euroa, kun EU-maiden keskiarvo oli 2 116 euroa. Pienintä palkkaa ansaittiin Romaniassa ja suurinta Sveitsissä.

Suomea korkeampi keskimääräinen kuukausipalkka oli seitsemässä Euroopan maassa, muun muassa pohjoisissa naapureissamme Tanskassa ja Norjassa.

Suomen ja Ruotsin keskimääräiset kuukausipalkat olivat lähes samat.

Tutkijat huomauttavat, että EU-maiden väliset palkkaerot ovat pysyneet suurina, vaikka EU:n yhdentymisen myötä niiden on ajateltu kaventuvan.

Tutkijoiden mukaan Suomen korkea hintataso heikentää palkansaajan asemaa. Suomi oli vasta kymmenes, kun verrattiin ostovoimakorjattuja palkkoja.

Ruotsi putosi jopa Suomen alapuolelle. Sen sijaan Itävalta ja Saksa menivät edelle. Ostovoimakorjaus nosti vertailussa etenkin pienipalkkaisimpiin kuuluvia maita.

Tutkijoiden mukaan Suomi on myös pysynyt pienten palkkaerojen ja vähäisen matalapalkkatyön maana. Myös muissa pohjoismaissa palkkaerot ja matalapalkkatyön osuudet olivat keskimääräistä pienemmät.

Pienten palkkaerojen maissa kuten pohjoismaissa järjestäytymisaste on korkea, työehtosopimukset kattavia ja palkanmuodostus koordinoitua. Suurimmat palkkaerot löytyvät maista, joissa palkoista sovitaan varsin hajautetusti.

Tutkimusjakso kattoi vuodet 2007–2015 ja siihen osui taloutta myllertänyt finanssikriisi.

Turbulenssin vuosi nimellisten kuukausipalkkojen kasvu jäi 3,3 prosenttiin. Reaalipalkat nousivat vain 1,2 prosenttia. Paljon paremmin ei mennyt muissakaan pohjoismaissa, joissa reaalipalkkojen vuotuinen kasvu oli vain hieman Suomea voimakkaampaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi