Paikalliset

Vuoksenniskalle on saatu uusi Nosto-käteisautomaatti

Vuoksenniskan S-marketin myyjä Sanna Valtonen testaa uutta automaattia.

Eekoo

S-market Vuoksenniskalla on otettu käyttöön uusi Nosto-käteisautomaatti.

Nosto-käteisautomaatit toimivat kaikkien pankkien korteilla ja niistä saa 50, 20 ja 10 euron seteleitä.

Nostoja voi tehdä yleisimmillä maksukorteilla, kuten esimerkiksi Visalla, Visa Electronilla ja Mastercardilla.

Nosto-käteisautomaatin käytöstä ei seuraa asiakkaalle ylimääräisiä kuluja ja käteisnoston kulut riippuvat asiakkaan oman pankin palveluhinnastosta.

– Käteisen käyttö on edelleen tärkeää monelle asiakkaallemme, ja esimerkiksi ruokakaupan ostoksista joka kolmas ostos tehdään edelleen käteisellä, Etelä-Karjalan Osuuskaupan talousjohtaja Annastiina Tiainen kertoo.

S-ryhmän toimipisteisiin on asennettu yli 330 Nosto-käteisautomaattia. Nämä asennukset on tehty pääasiassa poistuneiden Otto-automaattien tilalle, mutta joukossa on myös kokonaan uusia sijainteja, kuten S-market Vuoksenniska.

Toinen Eekoon uusi Nosto-käteisautomaatti on otettu käyttöön ABC Särkisalmella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi