Paikalliset

Asemansuora muuttui Veteraanikaduksi kaavamuutoksen yhteydessä: "Kuulimme asukkaita, mutta kukaan ei jättänyt muistutusta"

Veteraanikadun sijainnin suunnittelussa haluttiin ottaa huomioon asiaan kuuluva arvokkuus. Eri katuosuuksia ja myös veteraanitalon läheisyyttä pohdittiin.

Tuija Horttanainen

Joutsenon Asemansuora vaihtui keväällä kaikessa hiljaisuudessa Veteraanikaduksi ihmetyttäen paikallisia ainakin Facebookissa.

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori Lappeenrannan kaupungilta toteaa, että alueella oli muutenkin meneillään kaavamuutos käynnissä olevan Luumäki–Imatra-ratahankkeen vuoksi, ja nimenmuutos tehtiin osana sitä.

Hän kertoo taustalla olleen kunnallispoliitiikko Riitta Munnukan aloite, joka sai veteraaniyhdistyksessä kannatusta.

Sijainnin valinnassa oli huomioitava asiaan sopiva arvokkuus.

– Veteraani-käsite on sellainen, että sille oltava tarpeeksi näyttävä katuosuus. Pohdimme lyhyitäkin katuosuuksia.

Paikka valikoitui läheisen Evakkotien vuoksi.

– Veteraanikatu muodostaa sille parin.

 

Veteraanikatua koskeva muutos oli Veijovuoren mukaan hyväksyttävänä tammikuun lopun kaupunginvaltuuston kokouksessa. Asemakaava tuli helmi-maaliskuun vaihteessa lainvoimaiseksi.

– Osoitteenmuutokset tehtiin huhtikuun alun kieppeillä, ja kyltit tulivat juuri ennen veteraanipäivää.

Asemansuoran tapauksessa kadunnimen muutos koski luonnosvaiheessa vain osaa kadusta eikä muutos kokonaisuudessaan näin ollen ollut alusta asti mukana suunnittelussa.

– Siksi täydensimme kuultavien joukkoa ja lähetimme erikseen kirjeen niille, joita muutos koskee, jos esitys menee läpi.

Veijovuoren mukaan alle kymmenen kiinteistön pääosoite muuttui nimenmuutoksen myötä.

Veteraanikadun poikkikatu Vanhatie on pääosoitteena myös neljällä sellaisella kiinteistöllä, jotka ovat Veteraanikadun varrella.

– Kuulimme asukkaita, mutta kukaan ei jättänyt muistutusta. Kirjeet on lähetetty asianosaisille ja tiedottaminen tehty lain mukaan osana radan kaavaprosessia.

 

Kadunnimien vaihtaminen on suuri prosessi ja vaatii käytännössä samaa kuin kaavamuutos. Siksi ne pyritään yhdistämään meneillä oleviin asemakaavahankkeisiin.

Yleensä muutos lähtee siitä, että joku tekee aloitteen. Esimerkiksi nyt meneillään olevan Yliopistonkadun muutosehdotus tuli LUT-yliopiston puolelta asemakaavamuutoksen yhteydessä.

– Katu muuttui kevättalven aikana Saimian, yliopiston ja LOAS:n muutamien talojen kohdalla Skinnarilankadusta Yliopistonkaduksi. Loppupääkin on työn alla. Muutos koskee pelkkää kadunnimeä.

Muita muutoksia katujen nimiin ei kaupungissa ole suunnitteilla, mutta niitä tehdään tarpeen mukaan asemakaavan muutosten yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Maaherrankatu 15 käsittelyssä – kaupunki järjestää aiheesta asukastilaisuuden7.6.2019 10.16
Lappeenranta kuulee kuntalaisia ahkerasti – osallistumisinto tilaisuuksiin vaihtelee, keskusta ei kiinnosta muiden alueiden veroisesti15.5.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi