Paikalliset

Marianaukiolle halutaan muun muassa skeittiramppi ja lava – "Sohvia, riippumattoja tai muita vastaavia tuskin pystymme toteuttamaan"

Marianaukiolle toivotaan käynnissä olevan kehittämistyön myötä muun muassa lisää istuskelupaikkoja ja erilaisia viherkasveja.

Jukka Kosonen

Lappeenrannan kaupunki pyrkii kehittämään Marianaukiota entistä viihtyisämmäksi ja vetovoimaisemmaksi alueeksi.

Kaupunkilaiset halutaan mukaan yhteiseen kehitystyöhön.

Kaupungin tapahtumapalveluiden ja kaupunkisuunnittelun yhteinen työpaja järjestettiin Kulttuuritila Nuijamiehessä tiistai-iltana 7.5.

Lappeenrantalaisilla oli myös mahdollisuus vastata verkkokyselyyn 30.4. asti.

Kulttuurikoordinaattori Mikko Vento kertoo ideoita aukion kehittämiseksi olevan runsaasti.

Paikalla oli noin 20 henkeä järjestäjät mukaan lukien. Verkkokyselyyn tuli vastauksia kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä.

 

Työpaja toteutettiin Vennon mukaan siten, että paikalla oli karttoja, joihin sai merkata ajatuksia siitä, mitä aukiolla voisi olla.

Paikalle toivotaan muun muassa skeittiramppia, lavaa, penkkejä ja muita istuskelupaikkoja sekä erilaisia viherkasveja.

Ehdotuksia esitettiin myös Keskuspuiston eli tutummin Kirkkopuiston alueelle.

– Koontia emme vielä ole ehtineet tehdä, mutta nyt käymme jatkojalostamaan ideoita. Ajatuksena on tehdä koko aukiosta viihtyisämpi.

Alueelle pyritään luomaan puistomaisuutta esimerkiksi ruukkukasvien avulla tekemättä kuitenkaan rakenteellisia muutoksia.

– Tiettyjä asioita, kuten kasveja, voi käyttää myös turvallisuustekijöinä.

Vento näkee ennen kaikkea aukion sijainnin Keskuspuiston läheisyydessä mahdollisuutena. Puistoon voi järjestää tilaa pihapeleille, kuten Mölkylle.

Aukio on otollinen myös auringon saannin näkökulmasta.

– Kesällä siihen paistaa aurinko, silloin kuin se Suomessa paistaa.

Sää toisaalta myös rajoittaa aukion käyttömahdollisuuksia ja sitä, mitä sinne voi hankkia.

– Sohvia, riippumattoja tai muita vastaavia elementtejä tuskin pystymme toteuttamaan.

Vento kertoo esille nousseen myös toiveen siitä, että Kurkipatsaaseen saataisiin vihdoin vettä.

Muutenkin vesi elementtinä, kuten myös erilaiset valaistusmahdollisuudet, herättivät keskustelua.

Viime kesänä remontin jälkeen avautunut aukio on saanut osakseen kritiikkiä. Vento muistuttaa, että kehitystyö on edelleen kesken.

Vaikka aukio on tänä vuonna ensimmäistä kesää valmiimmillaan, ei se ole vieläkään täysin valmis.

– Kannattaa muistaa, että kaupungin keskusta kehittyy pikkuhiljaa.

 

Kaupungin pyrkimyksenä on myös helpottaa Marianaukiolla järjestettävien erilaisten tapahtumien syntymistä ja järjestämistä.

Kaupungin tapahtumapalvelut auttaa tapahtumajärjestäjiä sekä ohjein että konkreettisin toimenpitein.

Taloudellistakin tukea kaupungin on tarvittaessa mahdollista myöntää tapahtumasta riippuen.

Kaupungin tuki koskee ennen muuta ilmaistapahtumia, ja aukiolla tullaankin jatkossa keskittymään maksuttomiin tapahtumiin.

– Ilmaistapahtumien kohdalla teltoissa, penkeistä ja pöydistä sekä äänentoistosta ei tulla perimään vuokraa.

Aiemmin Marianaukiolla järjestetty Lappeefest toteutetaan kesäkuussa kaupungintalon edustatorilla, kuten myös Rock In The City elokuussa ja School’s Out 53 1.6.

Perjantai-iltaisin järjestettävät tanssit alkavat Marianaukiolla 7.6 kello 19.

Tapahtuma on maksuton, ja tanssijoita on paikalla tanssimassa orkesteri.

Marianaukio

Lappeenrannan kaupunki haluaa kehittää aukiota viihtyisämmäksi ja vetovoimaisemmaksi.

Verkkokyselyyn oli mahdollista osallistua 30.4.2019 asti.

Suunnittelutyöpaja toteutettiin Kulttuuritila Nuijamiehessä 7.5.

Ideoimassa oli paikan päällä noin 20 henkeä ja verkkokyselyyn vastasi noin 50.

Työpajoissa kehitettiin syntyneitä ideoita yhdessä osallistujien ja kaupungin edustajien kanssa.

Kaupunki auttaa aukiolla järjestettävien ilmaistapahtumien toteuttamisessa.

Maksuttomat perjantai-illan tanssit orkesterin tahdittamana alkavat aukiolla 7.6. kello 19.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi kahvila avaa ovensa Marian aukiolla – ravintolapäällikkö toivoo aukiolle elämää ja myöntää paikan olevan kaupungin murheenkryyni24.4.2019 14.59
Keväinen karnevaali kokoaa eri toimijat Marian aukiolle, Keskuspuistoon ja Kinnusen talolle – nähtävää ja koettavaa koko perheelle7.5.2019 08.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi