Paikalliset

Lappeenranta kuulee kuntalaisia ahkerasti – osallistumisinto tilaisuuksiin vaihtelee, keskusta ei kiinnosta muiden alueiden veroisesti

Erityisesti Rakuunamäen alueen asemakaavan muutos on asukastilaisuuksien kävijämäärien mukaan kiinnostanut kaupunkilaisia.

Lappeenrannan kaupunki

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori kertoo, että asukastilaisuuksia järjestetään kaikista merkittävimmistä kohteista.

– Käytäntö on, että niitä järjestetään avoimet ovet -periaatteella, jotta ihmiset voivat tulla ja mennä itselle sopivimpaan aikaan.

Hän toteaa, että osallistavat tilaisuudet ovat osoittautuneet luentomaisia toimivammiksi.

 

Monissa tilaisuuksissa toimitaan Veijovuoren mukaan niin sanotuilla tyhjillä kartoilla etenkin silloin, kun kyseessä on alue, jossa on paljon erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja.

Kuulemistilaisuuksien ohella järjestettävissä työpajoissa työskennellään karttojen äärellä.

Paikalle ei välttämättä tuoda edes suunnitelmaluonnosta, vaan ideoita kerätään asukaslähtöisesti. Näin tehtiin esimerkiksi Rakuunamäen asemakaavaa suunniteltaessa.

Kuulemisia pyritään painottamaan kaavaprosessin alkupäähän, jolloin ideat tulevat huomioiduksi.

– Pyrimme siihen, että ei tulisi valituksia vaan ihmiset saataisiin aidosti osaksi suunnitteluprosessia.

Asukkaiden kuulemista tukee myös kaavoitusta koskeva lainsäädäntö.

Osallistujia tilaisuuksiin tulee Veijovuoren mukaan vaihtelevasti. Kun käsitellään asuinalueita ydinkeskustan ulkopuolella, yleisömenestys on usein taattu.

Keskustakortteleita koskevia hankkeita käsittelevissä tilaisuuksissa saattaa olla ainoastaan muutamia kävijöitä.

Veijovuori toteaa, että verkkokyselyt keräävät pääsääntöisesti enemmän vastauksia. Niitä toteutetaan etenkin suurempien kohteiden, kuten monitoimiareenan kohdalla.

– Verkossa on enemmän vakikommentoijia, ja tilaisuuksissakin saattaa käydä muutama tuttu naama.

 

Tilaisuuksissa syntyy Veijovuoren mukaan käyttökelpoisia ideoita.

Hän kertoo esimerkin Mustolasta, jossa lakkautetun koulun alueelle oli suunnitteilla kaavamuutos.

– Kentälle, jota asukkaat olivat pitäneet kunnossa, oli piirretty muutama asuintontti.

Asukkaiden kanta oli yksimielinen: kentälle ei haluttu rakennuksia. Asukkaat olivat sitoutuneet kentän kunnossapitoon, joten kaavaa muutettiin.

Veijovuori muistuttaa, että asukastilaisuus ei ole uusi tapa osallistaa kaupunkilaisia.

– Niitä on lisätty viime aikoina, mutta se on varsin perinteinen tapa kuulla ihmisiä.

Verkkokyselyt ovat luonnollisesti kuulemistilaisuuksia uudempi toimintatapa.

– Netissä on nykyään paljon aineistoa ja oheismateriaalia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaikille avoin asukastilaisuus kaupungin kotahankkeesta – ensimmäisen kotaryhmä aloittaa elokuussa 201916.4.2019 13.04
Asukastilaisuus Lappeen päiväkotikoulun asemakaavamuutoksesta – kaavamuutoksella muodostetaan muun muassa uusia kevyen liikenteen yhteyksiä ja kiertoliittymä saattoliikenteelle20.3.2019 09.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi