Paikalliset

Eksote ja Vesratio testaavat älykkäitä sensoreita kotihoidossa – automaattinen viesti raja-arvon ylittävästä lämpötilasta

Kuvituskuva.

Arkisto/Jukka Hämäläinen

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) kotihoito lähtee yhteistyössä Vesratio Oy:n kanssa kokeilemaan älykkään sensoriteknologian mahdollisuuksia kotona asumisen tukemisessa. Tavoitteena Vesratiolla on tarjota ratkaisu kotihoitohenkilökunnan rutiinitöiden nopeuttamiseen ja työajan vapauttamiseen ihmisten hoitamiseen.

Nyt käynnistyvä testaus on ensimmäinen pilotti myös Eksoten, Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT-yliopisto) ja Saimaan ammattikorkeakoulun (Saimia) yhteisessä ELSA-hankkeessa kehitettävälle testbedille. Yksityisyyden suoja turvataan hyödyntämällä Digita Oy:n valtakunnallista IoT-verkkoa.

Kotimainen ihmisten ja kiinteistöjen hyvinvoinnin varmistamiseen erikoistunut palveluyritys Vesratio Oy ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Eksote käynnistävät yhdessä kokeilun, jossa testataan älykkäiden sensoreiden tarjoamia hyötyjä kotihoidolle. Testauksen ja kehittämishankkeen aikana

kartoitetaan laitteilla kerätyn tiedon hyödyntämistä asiakkaan sekä kotihoidon työntekijöiden näkökulmasta.

– Eksote, LUT-yliopisto ja Saimia kehittävät parhaillaan Etelä-Karjalaan innovaatioympäristöä sekä testbed-palveluja, jotka mahdollistavat uusien teknologisten tuotteiden ja palveluiden testaamisen aidossa asiakasympäristössä. Meille nyt käynnistyvä yhteistyö Vesration kanssa on ensimmäinen ELSA Testbedissä toteutettava kokonaisuus, kertoo ELSA-hanketta vetävä Eksoten projektipäällikkö Kaisa Pesonen.

– Olemme erittäin innoissamme nyt käynnistyvästä käytännön testauksesta. Tulokset tarjoavat meille mahdollisuuden hioa ratkaisumme täydelliseksi kotihoidon tarpeisiin. Jatkossa Vesration ratkaisuilla voidaan seurata myös mm. kotihoidon asiakkaiden veden ja ruokien kulutusta, valottaa Vesration johtaja Antti Pellinen tulevaisuutta.

Kokeilussa sensorit asennetaan halukkaiden kotihoidon asiakkaiden asuntoihin, missä ne keräävät dataa asunnon tai huoneen mitattavissa olevista ominaisuuksista. Kerätty data välitetään salattuna Digitan valtakunnallisen IoT-verkon välityksellä Vesration tietoturvalliseen pilvipalveluun, jossa dataa analysoidaan ja yhdistellään tekoälypohjaisten algoritmien avulla ihmissilmiltä piilossa todelliseksi tiedoksi mitattavasta kohteesta. Analysoitu tieto esitetään Eksoten kotihoidon hoitohenkilökunnalle erilaisina yhteenvetoina sekä hälytyksinä.

– Digita seuraa suurella mielenkiinnolla Eksoten ja Vesration hanketta. Vesration palvelu on yksi ensimmäisiä valtakunnallista IoT-käyttöön tarkoitettua LoRaWAN-verkkoamme hyödyntäviä terveysmarkkinoiden palveluita Suomessa, toteaa Digitan IoT-palveluiden johtaja Ari Kuukka.

Kun sensorilaite on asennettu, ei asiakkaan, läheisen tai hoitohenkilökunnan tarvitse tehdä mitään. Kotihoidon asiakas elää ja toimii omassa kotonaan testijakson aikana kuten ennenkin. Testauksen edetessä järjestelmän keräämää tietoa hyödynnetään erilaisten automaattisten hälytystoimintojen kehittämisessä. Hälytystoimintoja testataan Eksoten kotihoidon kanssa niin, että tästä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa perustyölle. Hälytyksiä voidaan ohjata testauksen aikana myös halukkaille kotihoidon asiakkaiden läheiselle sähköpostin välityksellä.

– Itse sensorilaitteet ovat pieniä noin palohälyttimen kokoisia laitteita, jotka toimivat täysin itsenäisesti ja huomaamattomasti useita vuosia. Niiden asentaminen käyttöön vie vain muutamia minuutteja, valaisee Vesration projekteista vastaava johtaja Timo Tuononen.

Sensorilaitteilla kerätään tietoa suoraan hoidettavien asiakkaiden kotoa huomaamattomasti ja yksityisyydensuojaa kunnioittaen. Laitteilla kerätään reaaliaikaista tietoa lämpötilasta, kosteudesta, hiilidioksiditasosta, valoisuudesta ja liikkeestä. Esimerkiksi korkea, määritellyn raja-arvon ylittävä asunnon lämpötila voi aiheuttaa automaattisen viestin hoitohenkilökunnalle tai läheiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi