Puheenaihe

Lennu-koirasta kirjoitettiin kirja – Valtakunnan ykköskoiran isä on Saksasta ja emä Virosta

Lennu – valtakunnan ykköskoira -kirjan kansi.

_

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion koirasta on kirjoitettu kirja nimeltä Lennu – valtakunnan ykköskoira.

Kirjan on kirjoittanut toimittaja Jari Korkki.

Kirjan esittelyssä sen kerrotaan olevan anekdotaarisen sarkastinen tutkimusmatka tasavallan ykköskoiran elämään ja sitä kautta koko valtakuntaan. Kirjassa on myös runsaasti kuvia Lennusta eri tilanteissa.

Kirjassa Lennu muun muassa kertoo, että hän on syntynyt maaliskuussa 2011. Ja olevansa bostoninterrieri, jonka sukujuuret ovat Saksassa ja Baltiassa.

– Isäni tuli Suomeen Saksasta ja emäni Virosta. Varmaankin siksi minulla on Tallinnassa oma merimuseo. Sen nimi on Lennusadam, Lennu kertoo kirjassa.

Lisää aiheesta

EVA:n kysely: Poliisi, presidentti ja puolustusvoimat nauttivat eniten suomalaisten luottamusta – luotto puolueisiin on surkealla tasolla4.4.2019 07.15
Presidentin Lennu-koira täyttää tänään 8 vuotta – tiesitkö, että Kekkosella oli lahjakarhu?7.3.2019 06.30
Presidentti Niinistö vetoaa vaalirauhaan: "Väkivallan ja solvaamisen äänille ei ole käyttöä"27.3.2019 17.46
Presidentti Niinistö lonkkaleikkaukseen keskiviikkona, ei aio jäädä sairauslomalle25.2.2019 15.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi