Puheenaihe

Näin saat koulutetun koiranhoitajan avuksi ilman suurta byrokratiaa – tässä myös vinkit nuorelle, joka etsii vielä kesätyötä

TYÖELÄMÄ

4H-Dogsitterkurssin käyneet nuoret työllistyvät kesällä hyvin, kun koirien omistajat etsivät kesälomareissujen ajaksi lemmikeilleen hoitajia.

Vaikka kesä on jo melkein nurkan takana, ei ilman kesätyöpaikkaa olevan nuoren kannata vielä luopua toivosta saada hommia. Nyt on oikea aika käydä kurkkaamassa edelleen avoinna olevia paikkoja esimerkiksi Vastuullinen kesäduuni -sivustolta, nettiosoitteessa kesäduuni.org. Myös te-palvelut.fi, oikotie.fi ja duunitori.fi kannattaa tutkia tarkkaan.

– Kesätöitä hakevan nuoren kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja tutustua työnhakusivustoihin. Kesätyön voi löytää myös ystävän tai sukulaisen kautta tai lähestymällä aktiivisesti kiinnostavia työpaikkoja tai sosiaalisen median kautta, Uudenmaan TE-toimiston asiantuntija Matti Keponen vinkkaa.

Vaikka kesätöiden haku ajoittuu alkukevääseen, ei hakemista kannata Keposen mukaan lopettaa myöhemminkään.

– Paikkoja saattaa avautua pikaisestikin. Kannattaa hakea myös lyhyitä keikkoja esimerkiksi keikkojenvälityssovellus Treamerin kautta, jolloin töihin voi päästä vaikka samaksi päiväksi. Sukulaisille ja ystäville voi tehdä esimerkiksi lastenhoitotöitä. Ja jos palkattua työtä ei löydy, saa vapaaehtoistyöstä arvokasta kokemusta ja suosittelijoita jatkoa ajatellen, hän sanoo.

Myös 4H-järjestön toiminnanjohtaja toiminnanjohtaja Hilkka Eskelinen korostaa, että kesätyönhakijalle on monia mahdollisuuksia vielä huhtikuussa – ja sen jälkeenkin.

– Järjestämme työelämäkursseja, jonka käytyään nuori voi työllistyä paremmin. Esimerkiksi vähintään 14 vuotta täyttänyt eläinrakas nuori voi osallistua 4H-dogsitterkurssille, jonka jälkeen hän työllistyy 4H:n kautta koiranhoitajaksi. Etenkin loma-aikoina monella omistajalla on hankaluuksia löytää lemmikilleen hoitajaa, joten dogsittereille riittää kesällä töitä, Eskelinen vinkkaa.

Eskelisen mukaan myös kevytyrittäjyys voi olla nuorelle loistava tapa työllistää itsensä kesäksi.

– Onnittele itseäsi, jos olet päättänyt toimia kevytyrittäjänä! Yrittäjänä pääset kartuttamaan osaamistasi ja oppimaan asioita, joita harvoin oppii palkkatöissä, varsinkaan ensimmäisissä työtehtävissä, hän sanoo.

Yrittäjänä nuori on kuitenkin eri tavalla vastuussa omasta tekemisestään kuin palkattuna kesätyöläisenä. Siksi Eskelinen kannustaa ottamaan yhteyttä esimerkiksi 4H:hon, jotta yrittäjyyden sudenkuopat voi välttää.

– 4H-yrityskursseilla oppii kevytyrittäjyyden käytännön asiat sekä tutustuu muihin nuoriin. Pääkaupunkiseudulla järjestämme useamman yrityskurssin kevään ja kesän aikana. Kursseille ilmoittaudutaan nettisivujemme kautta.

Hieman vanhemman, yrittäjyydestä kiinnostuneen nuoren tulisi Keposen mukaan ihan ensimmäiseksi tehdä liiketoimintasuunnitelma.

– Siinä mietitään muun muassa mikä yritysmuoto valitaan, mitkä yrityksen markkinat ovat, mihin rahaa menee ja mistä sitä tulee. Yritystoiminnan aloittaminen voi olla hyvä vaihtoehto työllistyä. Se voi kuitenkin vaikuttaa tukiin, mikäli nuori on siinä iässä, että hän saa esimerkiksi työttömyysetuutta, Keponen muistuttaa.

Hyvät arviot esimerkiksi täsmällisyydestä tai ripeästä toimeen tarttumisesta auttavat mihin tahansa työhön haettaessa.

Apua yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä voi hakea esimerkiksi maksuttomasta neuvontapisteestä NewCo Helsingistä.

– Jos oman yrityksen perustaminen arveluttaa, voi yrittäjämaista työtä kokeilla myös laskutusosuuskuntien kautta ilman oman yrityksen perustamista, Keponen ehdottaa.

Olipa kesätyö yrittäjyyttä, koiranvahtimista tai naapurin nurmikon leikkuuta, kannattaa aina pyytää työtodistus.

– Se kertoo tuleville työnantajille, että on aktiivinen ja halukas töihin. Hyvät arviot esimerkiksi täsmällisyydestä tai ripeästä toimeen tarttumisesta auttavat mihin tahansa työhön haettaessa. Myös suosittelijoita kannattaa pyytää, ne ovat tämän päivän työnhaussa kullanarvoisia, Keponen vinkkaa.

Myös Eskelinen kannustaa ottamaan karttuneesta työkokemuksesta kaiken irti, oli se sitten vaikka naapurin nurmen leikkuuta.

– Kun hoitaa työnsä erinomaisesti, voi naapuria pyytää suosittelijaksi. Siinä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, että jos kyseessä ei ole ilman palkkaa tai palkkiota tehty ”palvelus naapurille”, niin verot ja muut maksut tulee hoitaa, kuten missä tahansa työssä.

Tämäkin on helppo ratkaista Eskelisen mukaan niin, että apua tarvitseva tilaa työkeikan 4H:n kautta.

– Tällöin 4H toimii nuoren työnantajana ja hoitaa kaikki työnantajavelvoitteet, kuten tulorekisteriin tehtävät ilmoitukset, hän täsmentää.

Jos kesätyötä ei sinnikkäästä etsimisestä huolimatta löydy, voi kesällä tehdä muuta hyödyllistä ja parantaa tulevia mahdollisuuksiaan.

– Voi esimerkiksi opiskella. Esimerkiksi Helsingin aikuislukiossa ja Helsingin seudun kesäyliopistossa on paljon eri kesäkursseja. Viestintäalasta kiinnostunut voi aloittaa blogin, tehdä videoita tai rakentaa valokuvausportfoliotaan, joita käyttää työnhaussa jatkossa, Keponen ehdottaa.

Myös Eskelisen mukaan kesä on hyvää aikaa miettiä, minkä tyyppisiin tehtäviin haluaisi tulevaisuudessa työllistyä. Kesätyöpaikkaa vaille jääneet voivat kesän aikana hioa tietojaan, taitojaan ja cv:tään.

– Nuori voi kysellä tutuilta aikuisilta heidän töistään ja pohtia, voisiko vastaavanlainen työ sopia itselle. Viestinnästä kiinnostuneen nuoren kannattaa kesän aikana koota esimerkiksi ottaa haltuun jokin graafisen suunnittelun työkalu. Myös vapaaehtoistyön tekeminen vaikka oman urheiluseuran kesätapahtumassa voi olla hyvä tapa saada uutta oppia ja hyvä cv-merkintä, hän luettelee.

Pelkkää taitojen hiomista ja työn miettimistä nuoren kesä ei kuitenkaan saisi olla.

– Kesällä on tärkeää myös levätä ja palautua kevään rasitteista, eikä murehtia liiaksi tulevasta, Eskelinen muistuttaa.

Lisää aiheesta

Ongelmia kesätöissä? – Kesäduunari-info opastaa pulmissa2.5.2018 10.02

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi