Paikalliset

Lappeenrannan Lentoasema Oy:n hallitukseen neljäs jäsen – lentokenttä entistä tiiviimmin osaksi kaakkoisen matkailun kehitystä

David Lindström on nimetty Lappeenrannan Lentoasema Oy:n hallituksen uudeksi jäseneksi.

Cursor Oy

Saimaan lentoasema säätiö sr. on 3.4.2019 nimennyt Kotkan–Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindströmin Lappeenrannan Lentoasema Oy:n hallituksen uudeksi jäseneksi. Näin hallituksen jäsenmäärä kasvaa neljään.

Lindströmillä on vankkaa kokemusta matkailusta, lentoliikenteestä ja henkilöstöjohtamisesta. Cursor Oy:n toimitusjohtajaksi hän siirtyi Arctia-konsernin henkilöstöjohtajan tehtävistä vuoden 2018 alussa. Cursorin omistavat Kotkan−Haminan seudun viisi kuntaa: Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti ja Miehikkälä.

Lindström on työskennellyt myös Eckerö Linen toimitusjohtajana ja Blue1-lentoyhtiössä useissa johtotehtävissä, viimeksi operatiivisena johtajana. Kansainvälisistä johtotehtävistä Lindströmillä on yli kymmenen vuoden kokemus.

Lentokenttäsäätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen näkee, että Lindströmin vankka asiantuntemus ja tulosvastuullinen työ matkailualalla sekä kokemus lentoliikenteestä ovat erinomaisia täydennyksiä liike-elämän ja ilmailun osaajista muodostuvaan hallitukseen.

– Lappeenrannan lentokenttä kytkeytyy näin myös entistä tiiviimmäksi osaksi koko Kaakkois-Suomen matkailun kehitystyötä, Lankinen sanoo.

Kaikki nykyiset säätiön hallitukseen kuuluvat jatkavat hallituksessa edelleen: puheenjohtajana jatkaa Eelis Eskelinen ja jäseninä Tom Christides ja Kari Savolainen.

Lappeenrannassa asuva Eskelinen tuo hallitukseen vankkaa paikallistuntemusta. Hänellä on lähes 40 vuoden kokemus liike-elämästä ja monipuolista osaamista muun muassa yritysten hallitustyöskentelystä. Savolainen on työskennellyt Finavian toimitusjohtajana ja Christides muun muassa Blue1:lla ja Finnairilla.

Aiemmin Finavialle kuulunut ja vuonna 2016 maakunnalliseen omistukseen siirtynyt Lappeenrannan lentokenttä on nykyisin Lappeenrannan kaupungin omistama. Kenttää hallinnoi kaupungin perustama Saimaan lentoasema säätiö sr. ja liiketoimintaa hoitaa Lappeenrannan Lentoasema Oy.

Yhtiön hallituksen kokouksiin osallistuvat puhe- ja läsnäolo-oikeudella Saimaan lentoasema säätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen sekä Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro. Hallituksen sihteerinä toimii kaupungin rahoitusjohtaja Jari Iskanius.

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair lentää Lappeenrannan ja Milanon sekä Lappeenrannan ja Berliinin välillä ympärivuotisesti. Kolmas ympärivuotinen reitti avataan lokakuussa Lappeenrannan ja Budapestin välille. Kesäkaudella lentoja on myös Lappeenrannan ja Ateenan sekä Lappeenrannan ja Thessalonikin välillä.

Milanon, Berliinin ja Budapestin lennot lennetään kaksi kertaa viikossa, Ateenan ja Thessalonikin lennot kerran viikossa.

Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro kertoo, että Lappeenrannan lentoaseman ainutlaatuinen sijainti mahdollistaa laajan asiakaskunnan palvelemisen Kaakkois- ja Etelä-Suomessa sekä myös Pietarin alueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi