Puheenaihe

Katuturvallisuus Suomessa on kohentunut – HS: Itärajan yllätyskaupunki on koko maan turvallisin

Turvallisuus on viime vuosien aikana kohentunut suomalaisissa kaupungeissa. 

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Suomen suurten kaupunkien katuturvallisuus on jälleen tutkittu. Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat

Poliisin poliisin katuturvallisuusindeksin mukaan viidestätoista tutkitusta suurkaupungista turvallisin oli viime vuonna Lappeenranta. Toiseksi turvallisin oli Espoo ja kolmanneksi turvallisin Kouvola.

Sama kärkikolmikko oli turvallisin myös kahtena edellisenä vuotena.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva kertoo olevansa yllättynyt ykkösasemasta.

Espoon ja Kouvolan sijoitukset vaihtelivat keskenään vertailun seuraavaksi turvallisimpana kaupunkina vuosina 2016–2018.

Suomen katuturvallisuus on poliisin laatiman indeksin mukaan parantunut yhtäjaksoisesti lähes koko 2010-luvun ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

AutonOsat24.Fi